sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Leena Lehtolainen: Harmin paikka

Maria Kallio -dekkari, toinen tapaus.


Maria on lopettanut poliisin hommat ja pestautunut lakiasiaintoimistoon. Kesäisissä sukujuhlissa Maria tapaa Antin sukua ja perhetuttuja. Seuraavana päivänä Maria löytää juhlissa tapaamansa Armin kuolleena ja alkaa selvittämään tapausta. Pääepäilty on Armin poikakaveri Kimmo, joka harrastaa, tai haaveilee, S/M seksistä. Todellinen murhaaja löytyy kuitenkin muualta. Tapaukseen liittyy myös kuollut Sanna, ja hänen itsemurhaksi luultu kuolema ratkeaa samalla.

Minusta Maria ei ole tässä oikein oma itsensä, tai pitäisi varmaan sanoa, että hän hakee vielä itseään. Onhan tämä vasta hänen toinen tapauksensa. Aivan samoin kun Lehtolainen hakee suhdettaan Mariaan. Kieli hahmottuu paremmaksi, tönköt vitsit ovat hioutuneet ja Maria löytää paikkaansa.

Hieman häiritsevää on, että yhtäkkiä Maria vain keksii murhaajan. Lukijalle ei anneta kaikkea sitä infoa mikä Marialla on, mutta toisaalta pääasiahan se on että rikos ratkeaa. Tosin tässä oli ärsyttävää, että murhaaja pääsi "helpolla" ajamalla sataa viittäkymppiä metsään. Myös edellisessä teoksessa (Ensimmäisessä murhassa) tekijä pääsee kuin koira veräjästä yrittämällä itsemurhaa ja joutuu mielisairaalaan.

Hyvä kuitenkin tietää, että tästä on hyvä suunnata ylöspäin. Eli niin Maria kuin Leenakin kehittyvät ja kasvavat kun ikää karttuu. Hyvää suomalaista laatutavaraa!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Tartuin kirjaan kun ystäväni kertoi, että teoksessa on kohta missä nainen istuu wc-pöntöllä ja tuijottaa raskaustestiä rukoillen sen olevan negatiivinen. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että kyseessä on teos lestadiolaisista.

Kuva: Gummerus

Vilja ja Aleksi ovat lestadiolaisia, heillä on unelmia ja haaveita. He uskovat ja he rakastavat elämää. Sitten eräänä päivänä kaikki romahtaa kun lääkäri kertoo Viljan odottavan kaksosia. Neljän alle kouluikäisen hoitaminen on parille jo muutenkin rankkaa ja nyt hiipii pelko kuinka he jaksavat tulevaisuuden tupla-valvomisista ja syöttämisistä. Eivätkä he jaksakaan, mutta onneksi apua löytyy.

Teoksen parasta antia on sekä kaunis kieli että kaunis tarina. Lestadiolaiset ovat olleet otsikoissa pedofilia kohun vuoksi, mutta tässä teoksessa aiheella ei revitellä, viitataan vain. Tämän teoksen myötä opin itse valtavasti. Sain uutta tietoa ja näkemystä asiohin, joista en ollut tiennyt aikaisemmin mitään.

Suosittelen! Itse olenkin lainannut tätä kirjahyllystäni jo useammalle taholle :)

Marko Kilpi: Kuolematon

Kuopiolaisen poliisin neljäs kaunokirjallinen teos. En oikein tiedä pitäisikö näitä kutsua dekkareiksi, sillä rikoksiahan näissä selvitellään. Toisaalta nämä ovat jännityskirjoja, mutta on näissä yhteiskunnallinenkin ote. Oikea nimike olisi kai rikosromaani.

Kuva: Gummerus

Kuolematon jatkaa Marko Kilven aiemmista teoksista tutun Ollin tarinaa. Mukana häärää edellisestä teoksesta tuttu Elias Kaski, jolla on minulle Pirkka-Pekka Peteliuksen kasvot ja ääni. Olli puolestaan on Mikko Leppilammen näköinen. Tämä näissä kirjoissa on huonoa, että jos niistä tehdään elokuva tai tv-sarja, hahmot saavat aina kasvot. Enkä minä enää osaa kuvitella hahmoja muun näköisiksi. Hivenen ärsyttävää.

Teoksessa nivoutuu yhteen yllättävällä tavalla niin teoksen rikokset kuin Kadotetuista tuttu autotalli ja tietenkin Ollin oma sotkuinen elämä. Kilpi on taas tarttunut rajuihin aiheisiin ja ihmettelin jälleen onko porukka Suomessa todellakin näin sairasta ja kieroutunutta. Nähtävästi!

Kilpi kirjoittaa todella hyvin, mutta jotain jäin kaipaamaan Kuolemattomassa. Esimerkiksi Kilven  Kadotetuissa oli enemmän yhteiskunnallista pohditaa, kun taas Kuolematon on enemmän elokuvakäsikirjoitusmainen. No, tästähän on tulossa myös elokuva, mutta silti olisin kaivannut dialogin ja paikkakuvauksen rinnalle juuri tuota yhteiskuntakritiikkiä. Kilpi avasi hienosti poliisitutkinnan etenemistä ja muita asioita, mutta kantaa hän ei ottanut niin voimakkaasti kuin aikaisemmin. Teos oli yllättävän noepalukuinen aiheen rajuudesta huolimatta.

Odotan jo nyt innolla Kilven seuraavaa teosta vaikka kaipa tämän teoksen elokuvaverio on aikaisemmin valmis.

Kaari Utrio: Rakas Henrietta

Utrion varhaisempaa tuotantoa 1970-luvulta. Kevyt, 1800-luvun Helsinkiin sijoittuva romanttinen, ei niinkään historiallinen romaani.

Kuva: Kirjasampo

Ylhäinen ja kaunis Henrietta on lähes vanhapiika. Kyllä Henriettalla on ollut kosioita, mutta neito on itsepäinen ja kranttu, hänelle ei kelpaa kuka vain. Sitten Helsinkiin saapuu markiisi de Maury ja Henrietta ajattelee vihdoinkin rakastuneensa maailmaa nähneeseen mieheen. Taustalla kulkee ylhäisen Sophien tarina. Nuorempi Sophie ihailee Henriettaa kunnes ryhtyy kyseenalaistamaan maailmaa ja löytää lopulta onnensa. Henriettan pelastaa lopulta kreivi Fabian :)

Minulle tämä teos oli Utrion harjoittelua näitä 2000-luvun romaaneja varten. Teoksessa ei ollut ehkä ihan vielä kaikki palikat kohdallaan, vaikka juoni toimikin romanttisena hyvin. Ehkä historian osuus oli hieman niukempaa kuin muissa teoksissa ja paikoin tuntui että kertomuskin takkusi.

Henrietta henkilöhahmona oli todella ärsyttävä: itsepäinen, hemmoteltu ja äkäpussi. Iästään huolimatta Henrietta etsii itseään pitkään. Hän rakastaa Fabiania, mutta tappelee tunnetta ja miestä vastaan loppuun saakka. Lopulta kuitenkin Henrietta taipuu ja suostuu miehen puolisoksi, lukijalle jääkin pohdittavaksi kuinka Henrietta tulee selvitymään poskensa arvesta ja matkoista maailmalle.

Ei ehkä aivan suosikkejani Utrion tuotannosta, mutta takuuvarmaa ja kevyttä luettavaa.

torstai 31. lokakuuta 2013

Leena Lehtolainen: Ensimmäinen murhani

Ensimmäinen Maria Kallio -dekkari.


Maria pääsee selvittämään ensimmäistä murhajuttuaan. Uhri on itäsuomalaisen osakunnan kuoron basso ja epäiltyinä on joukko hänen kuorotovereitaan. Maria tuntee osan epäillyistä, mikä asettaa hänet hieman hankalaan asemaan. Eräänä epäilyksen alaisena on myös Marian tuleva mies Antti. Murhaa selvitellessä paljastuu myös muita kuvioita, joihin uhri on sotkeutunut.

Teoksesta huomaa, että kyseessä on esikoinen. Lukujen alussa olevat säkeet ovat rytmittäneet kai kirjoittajan työtä ja silti sopivat itse teoksen runkoon. Kieli on paikoin hapuilevaa, paikoin osuvaa ja sattuvaa. Huumoria löytyy, mutta myös vakavuutta.

Paikoin tuli sellainen olo, että Lehtolainen todistaa osaamistaan ja pätevyyttään kirjailijana siinä missä Maria vakuuttelee pärjäävänsä miehisellä alalla heittäen rajua huulta rankoista asioista. Teos on kuitenkin hieno avaus Marian pitkälle uralle!

tiistai 22. lokakuuta 2013

Leena Lehtolainen: Kuolemanspiraali

Luettu marraskuussa 2008. Maria Kallio -dekkari.


Seitsemännellä kuulla oleva Maria joutuu tutkimaan lupaavan taitoluistelijan murhaa. Tyttö on surmattu hänen omilla luistimillaan raa'asti. Juttuun liittyy kuntosalibisnestä, karaokekuningas ja surmatun epävakaa äiti. Lisäksi muita taitoluistelijoita ja taustavaikuttajia. Maria lukee ahkerasti Nooran päiväkirjoja joista lopulta paljastuu totuus.

Yllätyin siitä kuka lopulta oli murhaaja. Tosin olisin odottanut, että sama ihminen olisi ollut myös Pertsan tutkiman jutun päätekijä. Näin ei kuitenkaan ollut, ja ehkä parempi niin.

Sellainen taattu ja luotettava dekkari. Erityisesti pidin lopusta, viimeisestä luvusta, mikä oli niin erilainen kuin missään muussa dekkarissa :)

tiistai 8. lokakuuta 2013

Leena Lehtolainen: Ennen lähtöä

Maria Kallio -dekkari. Ei löydy omasta hyllystäni, vaan lainasin kirjastosta. Luettu ensimmäisen kerran joskus 2000-luvun loppupuolella, nyt kuunneltu äänikirjana.


Espoon kaupunginvaltuutettu Petri Ilveskivi surmataan kun hän on matkalla kokoukseen. Maria Kallio ryhtyy selvittelemään murhaa joka osoittautuu hankalasti. Löydetään toinen ruumis, ja kaiken taustalla häärii vaikutusvaltainen taho.

Teoksen parasta antia on kieroilu, Mariaa käsketään jättämään murhan tutkimukset ja tarkemmat selvittelyt. Sitten Marian kotipihalla räjähtää ja hän saa uutta puhtia selvittää totuus. Maria liukuu hivenen harmaalla alueella saadakseen tunnustuksen eräältä kiinniotetulta, mutta riski kannattaa. Ylin poliisijohtokin joutuu ottamaan vakavasti selvät todisteet ja juttuvyyhti purkautuu.

Tässä tarinassa on kaikki peruspalikat paikoillaan.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Kaari Utrio: Tuulihaukka

Itsenäinen jatko-osa Kaari Utrion Vaskilinnulle. Ostettu jo vuonna 2007 kirjahyllyyni, mutta vasta nyt aika oli kypsä tämän lukemiseen. Yksi Utrion kolmesta pääteoksesta.

Kuva: Kirjasampo

Olaf Tuulihaukka on Vaskilinnusta tuttujen Terhenin ja Eirikin poika. Vaskilinnussa hänet tunnettiin Juvalos Harmaasilmänä ja hän oli sivuhenkilön osassa. Nyt Tuulihaukka kertoo Juvaloksesta Olafiksi nimensä muuttaneen soturin tarinaa. Jälleen lukija matkaa pohjoisesta Välimeren rannoille ja kauas itään sotaretkillä. Historiaa, seikkailua, intohimoa, uskollisuutta, rakkautta ja paljon muuta!

Aure Nukuttaja on suomalaista ylimyssukua, joka matkaa veljensä Lyyn kanssa Konstanttinopoliin. Olafin ja Auren tiet risteävät monta monituista kertaa, mutta kaiken yllä leijuu paha muisto mutta myös intohimo ja kiihko. Verikosto sitoo sisarukset Olafiin, mutta on siinä muutakin.

Vaskilinnun lukeneelle teos tarjoaa vastaukset muun muassa Terhenin ja Eirikin kohtaloon, sekä pikku yllätysbonuksena erään pienen ja mitättömän Vaskilinnun sivuhenkilön kohtalon. Itselleni tämä oli mieluista yllätys, ja olisi ehkä voinut mennä ohi ellen olisi lukenut teoksia niin peräkkäin.

Toki oli hieman puuduttavaa lukea taisteluista ja kohtauksista, missä päähenkilöparilla ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa. Toisaalta taas oli mukavaa lukea tälläistä "vakavampaa" tekstiä Utriolta, kun viime vuodet ovat olleet täynnä kevyitä epookkiromaaneja.

Hieno ja upeasti rakennettu kokonaisuus. Ehdottoman täynnä historiaa ja mielenkiintoisia pikku yksityiskohtia. Romantiikkaakin löytyy ja sopivassa määrin juonittelua. Aseiden kalsetta, kavioiden kopsetta, ylhäisiä naisia, naurua ja kyyneleitä.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Kaari Utrio: Vaskilintu

Todellinen historiallinen romaani!

Kuva: Tammi

Terhen, suomalaisen tietäjän opettama pikkutyttö ja pakana, matkaa halki Euroopan. Konstantinopoliin saavuttaessa hänestä on tullut Theodora, kuninkaan tytär. Kaunis ja ylhäinen Terhen/Theodora on prinsessa jonka elämä on helppoa ja mukavaa, kunnesa uusi mullistus ajaa hänet jälleen tien päälle.

Eirik Väkevä, pöhkö poika, kristitty ja voimakas soturi, suojaa Terhenin alkutaivalta. Heidän tiensä erkanevat useampaan kertaan, vaikka välillä he kohtaavatkin myrskyissä ja kiihekissä merkeissä. Eirik rakastaa ja suojelee Terheniä, vaikka nainen taisteleenkin jättiläisen suojelua vastaan.

Tätä teosta voi todellakin sanoa historialliseksi romaaniksi. Utrio on itse todennut tämän olevan yksi hänen kolemsta pääteoksestaan. Kaksi muuta ovat Tuulihaukka ja Yksisarvinen. Teos kuvaa 1000-luvun alkua jolloin kristinusko hivuttautui pakanamaille ja vanhat uskomukset ja uhraukset olivat vielä voimissaan pohjolassa. Konstanttinopolissa puolestaan on kultaa ja loistetta sekä uskontoa. Teos on täynnä kuninkaita, hallitsijoita, tapoja, pukeutumista, kirkkoja sekä arkipäivän elämää palatseissa ja niiden ulkopuolella.

Hahmona Terhen/Theodora on hieman ärsyttävä, sillä hän vain ajelehtii läpi elämänsä. Kaikki tuntuu helpolta ja mutkattomalta. Muistelen joskus lukeneeni, ettei Utriokaan oikein välitä tästä henkilöhahmostaan ja hänen olisikin tehnyt mieli jättää Terhen kuolemaan Norjaan. No, sitä hän ei tehnyt vaan rakastavaiset saivat lopulta toisensa, vaikka sankaritar oikkuilikin aivan riittävästi.

Mukavana hahmona oli Juvalos Harmaasilmä, jonka seikkailuista kerrotaan enemmän Tuulihaukassa.

torstai 26. syyskuuta 2013

Blaine Harden: Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta

Järkytyin, surin, ihmettelin, itkin. Siinä fiilikset teoksen lukemisen jälkeen. Tällä viikolla huomasin tämän teoksen Suomalaisen kirjakaupan alessa ja koska olin kesällä lukenut Demickin Suljettu maa teoksen oli minun pakko lukea tämäkin.

Kuva: Gummerus

Päällimäisenä on kysymys miksi kukaan ei tee mitään? Miksi ylipäänsä voi olla olemassa sellainen valtio kuin Pohjois-Korea?

Teos kertoo Shinin tarinan. Hän syntyy leirillä 14 ja viettää siellä lapsuutensa ja nuoruutensa kunnes pakenee päällimäisenä ajatuksenaan ruoka. Suljetulla leirillä kasvanut Shin ei tiedä mitään ulkomaailmasta, ei siitä mitä on Pohjois-Korean rajojen ulkopuolella tai niiden sisäpuolella. Suuret ja rakastetut johtajatkin ovat hänelle outoja, leirillä ei harjoiteta aivopesua kuten Pohjois-Korean kouluissa ja päiväkodeissa.

Shin tekee itsekkäitä tekoja ja kavaltaa läheisiään vain saadakseen vähän enemmän ruokaa. Hän ei ymmärrä oikeaa ja väärä, hän ei tunne sympatiaa tai empatiaa. Hän tuntee vihaa mutta ei katumusta. Vasta usean vuoden jälkeen paostaan hän oppii ymmärtämään tunteita ja se ajaakin hänet syvään katumukseen niiden tekojen vuoksi joita hän teki vankileirillä sekä sen jälkeen pakomatkallaan Kiinaan.

Shinin vankileiriltä pakenemiseen vaikutti kaksi miestä. Toisen Shin tapasi ollessaan 13-vuotias ja suljettuna maanalaiseen vankilaan äitinsä ja veljensä pakoyrityksen jälkeen. Mies kertoi Shinille ruoasta ja elämästä vankileirin ja Pohjois-Korean rajojen ulkopuolella. Parkin Shin tapasi vaatetehtaalla ja alunperin Shinin tehtävä oli vasikoida Parkin kertomuksen vartijoille, mutta koska Park kertoi paljon ruoasta Shin pitikin tiedot itsellään. Yhdessä he ryhtyivät suunnittelemaan pakoa, mutta lopulta vain Shin onnistui pääsemään sähköaidan toiselle puolelle. Kirjan mukaan Shin on tiettävästi ainoa vankileirillä syntynyt ja sieltä paennut pohjoiskorealainen.

Toivon todella hartaasti, että Pohjois-Korean diktatuuri hajoaa, maa vapautuu ja siellä elävät ihmiset saavat ihmisarvonsa takaisin. Tälläinen suljettu, ydinaseella varustettu valtio on sairas ja läpeensä paha eikä sillä ole sijaa tässä maailmassa.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus

Klassikko! Luettu muutaman kerran sillä juoni on yksinkertaisesti nero!

Kuva: WSOY

Hercule Poiroit matkustaa Euroopan halki idän pikajunassa. Vuodenaikaan nähden junassa on yllättävän paljon tunkua ja Poirot onkin vähällä jäädä koko junasta makuuvauinupaikkojen puutteessa. Toisena yönä juna juuttuu kiinni lumikinoksiin ja samaan aikaan tapahtuu murha. Kuka matkustajista on murhaaja?

Epämiellyttävä herra Ratchett pyytää Poirotin apua, sillä hän uskoo henkensä olevan vaarassa. Poirot kieltäytyy ja seuraavana aamuna Ratchett löytyy kuolleena sängystään. Hänet on surmattu kahdellatoista tikariniskulla. Poirot tarttuu arvoitukseen ja ryhtyy selvittämään rikosta.

Kaikkia matkustajia kuulustellaan, matkatavarat tutkitaan ja Poirot listaa tosiasiat. Lopulta salapoliisi istuu, ummistaa silmänsä ja ajattelee, antaen pienien harmaiden aivosolujen tehdä työnsä. Rikos ratkeaa erittäin yllättävällä tavalla ja se selitetään niin lukijalle kuin matkustajillekin kuvaavasti.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Kaari Utrio: Saippuaprinsessa

Luettu kesäkuussa 2005.

Kuva: Kirjasampo

Taattua Utrion rakkausromaani laatua. Juoni on tosin hieman pelkistetympi ja suoraviivaisempi kun joissain muissa Utrion teoksissa. Ihanan imelä rakkauskohtaus toukokuissa yössä keskellä Helsinkiä palkitsee lukijan.

Saippuaprinsessaksi tituleerattu Ulrika Rutenfelt palvelee vanhoja armoja Kiiholman kartanossa kunnes hänet haetaan Helsingin seurapiireihin. Tarkoituksena on naittaa Ulrika draagisen kauniille Herman von Sperlingille. Herman ei ole kovin innokas kosimaan vaan häntä kiinnostaa enemmän venäläisen ruhtinattaren salaperäinen peliluola. Hermanin sisar Viktoria puolestaan emännöi jo täyttä päätä tulevan sulhasensa Mauriz Ekestolpen taloudessa vaikka pari ei ole vielä virallisesti kihlautunutkaan.

Keskiössä on Ulkiran tuleva perintö, kaksisataatuhatta ruplaa, mikä kiinnostaa useita vaikka Ulrika itse on täysin tietämätön tulevasta onnestaan. Kun asia selvitetään hänelle, Ulrika tekee kokeen, jolla on kohtalokkaat seuraukset. Onneksi Riiasta saapuu kauppias Henning selvittämän asioita.

Historian osalta teos ei tarjoa niin paljon kun jotkut muut Utrion kirjat. Mukana on hieman kansanrunouden keruuta sekä tietenkin aikaan kuuluva pukeutuminen, puhuttelu, rankijärjestys yms. Enemmän siis romanttinen romaani kuin historiallinen.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Leena Lehtolainen: Rautakolmio

Lehtolaisen uusin Maria Kallio -dekkari ei tuottanut pettymystä! Tuttua, turvallista, jännittävää ja hieman romanttistakin. Elokuun puolella hankittu mutta vasta nyt luettu :)

Kuva: Tammi

Maria Kallio on kesäleskenä muun perheen ollessa purjehtimassa. Meri heittää Marian eteen kaksi ruumista joten perheen purjehdus jää taka-alelle Marian paneutuessa töihin. Meri on vahvana elementtinä läpi koko teoksen, ja lisää yllätyksiä on luvassa Marialle menneisyyden tullessa vastaan varoittamatta nurkan takaa.

Kallion, Koivun ja Puupposen tiimi saa vahvistukseksi Jennan, kolmikon ex-kollegan tyttären. Oliko Jennan ottaminen tiimiin oikea valinta? Marialla on kädet ja sydän täynnä töitä sekä huolia. Milloin Iida on kateissa, milloin Maria viettää iltaa epämääräisissä olosuhteissa.

Kirjan parasta antia on Lehtolaisen takuuvarma kerronta sekä tietenkin Marian henkilöhahmo. Taitoluistelukin on jälleen mukana sivulauseessa. Tuntui hyvältä lukea tutun hahmon kuulumisia Hilja Ilveskeron seikkailuiden jälkeen. Toivottavasti tämä ei ollut viimeinen Maria Kallio, sillä minusta tuntuu että hahmolla olisi vielä annettavaa meille rikoksennälkäisille lukijoille!

maanantai 16. syyskuuta 2013

Kaari Utrio: Seuraneiti

Kaari Utrion uusin, 1830-luvulle sijoittuva teos alkaa Kajaanista. Köyhän pappilan mamselli Linda Melin, kaunis kuin kedon kukka, kutsutaan Helsinkiin seuraneidiksi. Matkalla pääkaupunkiin saattajana toimii serkku Claes Carleson ja yllättäen joukkoon liittyy myös kuvankaunis satuprinssi Victor Waldau.


Kaksi miestä, Claes Carleson sekä Victor Waldau, rakastavat kaunista Lindaa. Vastakaikua neidolta saa vain Victor, kunnes Linda ymmärtää ettei Victor oikeasti rakasta häntä, haluaa vain omistaa. Lindaa revitään myös vuoroin valtioneuvoksen salongissa ja kauppaneuvoksen talossa. Ensimmäisessä Linda tuntuu tekevän jatkuvasti jotakin väärin, jälkimmäisessä hänen suloutensa herättää vanhat nauramaan ja tanssimaan.

Ihanaa romantiikkaa, vaikkakin olin hieman petynyt kuinka Linda lopulta, hieman latteasti, huomasi todellisen rakkautensa kohteen. Claesin ihanaa rakkautta kerrottiin riipaisevan kauniisti. Historiaa oli jälleen tarjolla rautaruukin sekä kauppahuoneen tapojen muodossa. Näiden lisänä tietenkin ajan pukeutuminen, etiketti ja säätyjärjestys.

Nämä Utrion epookkiromaanit ovat parantuneet kerta kerralta. Tosin edelleenkin näistä ehdoton suosikkini on Ruma kreivitär, jonka päähenkilö Julia on suosikkejani. Innolla odotan seuraavaa romaania!

torstai 12. syyskuuta 2013

Kaari Utrio: Vaitelias perillinen

Ihana epookkikomedia 1830-luvun Lounais-Suomesta. Ihana, rakas kapteeni Bravert, vaitelias perillinen. Taas aivan ihana hahmo Utrion tuotannossa. Sankaritar Claudia Bravert puolestaan ei ole ihan mieleiseni hahmo, mutta menettelee.

Kuva: Tammi

Luettu ensimmäisen kerran joulun 2009 jälkeen. Sain kirjan siis lahjaksi, ja olikin yksi monista joulun suosikeista :) Tämän jälkeen olen kuunnellut pari kertaa äänikirjana.

Kirjan parasta antia on todellakin jo aiemmin mainittu Robert Bravert. Hän on samassa sarjassa Isabellan Niklas Tavastin kanssa, päältä katsottuna yksinkertainen ja tyhmä mutta pinnan alla piilee paljon enemmän. Teoksessa on juonittelua vähän joka suunnalla, ja se tekeekin kirjasta hieman erilaisen kun Utrion muut kirjat. Sekä sankaritar että kapteeni Bravertin suku ovat oikeita mestareita juonittelun suhteen.

Tietenkin kyseessä on myös rakkaustarina ja historiallinen romaani. Historia on tällä kertaa lasiruukin muodossa sekä tietenkin säätyjärjestyksissä ja ylhäisyyksissä. Rakkaus syttyy jo teoksen alkumetreillä, hyisen kylmässä haaksirikossa, mutta vie aikansa ennen kuin rakastavaiset voivat todella tunnustaa rakkautensa toisilleen. Sankaritar-Claudialla on syynsä, jotka selviävät kyllä Robertille ajallaan.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru

Jos kirjan pohjalta on tehty elokuva, pyrin aina lukemaan kirjan ennen kuin katson elokuvan. Näin tein myös tämän teoksen suhteen. Elokuvan sain jokin aika sitten lainaan ja kirjan löysin kesällä pokkarialesta.

Kuva: Otava

Taas kerran kävi niin, että kirja oli parempi kuin elokuva. Hollantiin sijoittuva teos avasi 1600-luvun maailman hyvällä tavalla. Griet on nuori, 16-vuotias, tyttö kun hän joutuu piiaksi maalari Vermeerin perheeseen. Sopetuminen on hankalaa, sillä työtoverina työskentelevä piika on kateellinen, nuori emäntä epäilevä ja itse maalari hiljainen. Lopulta Griet päätyy istumaan isännän mallina ja niin syntyy kaunis taideteos.

Griet haaveilee isännästään, vaikkakin hieman epäsuoraksi. Lihakauppiaan poika kosiskelee, mutta Griet ei oikein tiedä kelle olisi uskollinen. Vaikka isännän ja piian välillä ei tapahdukaan mitään fyysistä, ilma on täynnä tunteita ja salattuja ajatuksia. Lisäksi taustalla hämmentää vanha emäntä sekä taidemesenaatti van Ruijven, joka himoitsee piikaa itselleen edes taideteoksen muodossa kun tyttö ei muutoin häneen suostu.

Itse teos oli nopealukuinen. Toisaalta niinhän hyvä kirja usein on :) Elokuva puolestaan oli hidastempoisempi ja parasta antia oli tummanpuhuva komistus Colin Firth. Grietin hahmoa esittävä Scarlett Johansson oli toisaalta hyvä, toisaalta omituinen roolissaan. Kirjan voisin joskus lukea uudetaan, mutta elokuvaa tuskin katson.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Matti Rönkä: Väärän maan vainaja

Luettu syksyllä 2011.

Kuva: Gummerus

Kuudes Kärppä-dekkari, enkä oikein tiennyt pidinkö vai en. Toisaalta taattua tavaraa, toisaalta taas ärsyttävyyksiä muun muassa Teppo Korhosen muodossa. Lisäksi minua jäi vaivaamaan Erkin nimiasia, jota ei lukijalle selvitetty kuinka siinä lopulta kävikään.

Kirjan punaisena lankana on inkeriläistaustainen ruumis, joka katoaa. Viktor Kärppä joutuu soppaan mukaan sillä hän tuntee vainajan vanhemmat. Mutkien kautta ruumis löytyy ja juttu selviää.

Teoksen parasta antia oli pohdinnat ajankohtaisista asioista kuten Facebookin käytöstä. Itsekin olen samoilla linjoilla, itsestään ei ole hyvä jakaa liikaa näissä nykypäivän someissa. Muutaman kerran teoksen parissa sai nauraa ääneen mikä on kyllä hyvän kirjan merkki.

Matti Rönkä: Levantin kyy

Viktor Kärppä -dekkarisarjan päätös. Melankoliaa mutta myös toivoa. Röngän teoksiin olen tutustunut ensin äänikirjojen kautta, mutta ihastuttuani henkilöihin olen myös hankkinut teoksia omaan kirjahyllyyni. Tämä on syksyn uutuuksia, joka päätyi ostoskoriin heti.

Kuva: Gummerus

Nopealukuinen vaikkakin fiiliksiltään synkempi kun aikaisemmat. Lisäksi ilmassa oli eräänlaista nopeatempoisuutta, asioita tapahtui ja osa jätettiin puolitiehen. Viktorilla oli monta rautaa tulessa, mutta nyt lukijalle ei väännetty rautalangasta loppuratkaisuja vaan painous oli enemmän henkilöhahmossa itsessään.

Erään hahmon kuolema oli toisaalta yllätys, toisaalta jos jonkun piti kuolla niin hän oli ehkä kuitenkin paras tyyppi siihen. Sedän kuviot jäivät hieman hämäriksi. Venäjän reissu viesti itänaapurin kulttuurista ja tavoista. Hahmot ovat muuttuneet, vanhentuneet ja kasvaneet kirjasarjan mukana. Tämä on tervettä, sillä joissakin tapauksissa samoilla hahmoilla mennään kirjatolkulla ilman ikääntymistä ja kehitystä.

Loppuratkaisultaan sopiva päätös Viktor Kärpän tarinoille. En jäänyt kaipaamaan enää selityksiä vaan kaikki oli sidottu sopivasti pakettiin. Lukija sai nauttia hyvästä kerronnasta ja Teppo Korhosen ruonosuonikin sykki sopivissa rajoissa eikä päässyt ärsyttämään kuten joissakin aiemmista teoksista.

Kaikkea hyvää Viktor! Oli mukava tutustua!

Kaari Utrio: Isabella

Yksi suosikeistani Kaari Utrion tuotannossa! Olen lukenut tämän varmaan puolenkymmentä kertaa ja jonkun kerran olen kuunnellut äänikirjana. Sellainen sopiva ja nopea lukuinen silloin kun haluaa lukea jotain hyvää ja "turvallista". Tällä kertaa kuuntelin vanhanaikaisesti c-kasetilta äänikirjana, onneksi taloudesta löytyy vielä sellainen laite missä ko kasetit toimivat ;)

Kuva: Kirjasampo

Teos kuvaa Isabella de Grahamin elämän aina syntymästä todellisen rakkauden löytymiseen saakka. Kirja on romanttinen romaani, mutta samalla mukana on historiaa runsaasti. Ja varsinaiseen rakkaustarinaankin päästään vasta puolen välin jälkeen.

Eletään 1300-lukua ja Itämaana tunnettu Suomi on ristitulessa. Hallitsija vaihtuu moneen kertaan ja lopulta saksalainen ritarikunta yrittää ottaa haltuunsa vauraat turkismaat. Isabella kokee monet kauhut Turun linnan piirityksestä sakalaisen ritarin lähentelyihin. Tukena ja turvana on kuitenkin hidas hämäläinen, kasvinveli ja uskottu Niklas Tavast. Liiton edessä on useita vastoinkäymisiä ja väärinkäsityksiä sekä Isabellan avioliitto Niklasin kasvatti-isän kanssa.

Kirjan parasta antia rakkaustarinan lisäksi on historia. Koska Utrio on todella tarkka historiallisten tapahtumien kuvauksessa, lukija voikin luottaa siihen että kuvatut faktat (hallitsijat, paikat jne) pitävät paikkaansa. Kyseessä on kuitenkin fiktiivinen kertomus, joten kirjailija on käyttänyt myös omaa mielikuvitustaan kuvatessaan tapoja ja elämää keskiajalla. Tasapainoilu faktan ja fiktion välillä onkin taitolaji minkä Utrio kyllä taitaa. Lukijan mielenkiinto pysyy yllä ja puolivahingossa hän saa oppia historiasta.

Kirjan sankari Niklas on eräs suosikkihahmoistani Utrion tuotannossa. Ehkä siksi olenkin jaksanut lukea tämän niin monesti. Isabella puolestaan on vähän turhankin kärsivä sankaritar jolle sattuu ja tapahtuu vähän liiankin kanssa. Lisäksi hän on hahmona ailahtelevainen enkä oikein ole päässyt perille hänen todellisesta luonteestaan. Sivuhenkilösuosikkini ovat Pirkkamiesten lapinvouti Mikael Yölintu sekä Niklaksen sisar Anna Tavast. Heidän rakkautensa on kaunista!

torstai 5. syyskuuta 2013

Agatha Christie: Herkuleen urotyöt

Omastakin kirjahyllystä löytyvä dekkari, mutta tällä kertaa lainasin kirjastosta äänikirjan. Christien teokset sopivat hyvin myös kuunneltaviksi, etenkin kun lukijana on suosikkini Lars Svedberg :)

Kuva: WSOY

Iki-ihana salapollisi Hercule Poirot ottaa tehtäväkseen selvittää Herkuleen, antiikin sankarin, 12 urotyötä. Mukavia pikku arvoituksia aina kiinanpalatsikoirista Kerberokseen, kadonneesta koulutytöstä huumebisnekseen. Ja kaiken Poirot ratkaisee pienillä harmailla aivosoluillaan ilman fyysisä ponnistuksia ja hikoilua.

Ehdottomia suosikkejani!

Ilkka Remes: Ylösnousemus

Viime vuoden joululahjakirja. Aloitin lukemisen pian joulun jälkeen, mutta erinäisistä syistä teos jäi kesken ja saatoin sen loppuun vasta nyt alkusyksystä. Sinällään harvinaista, sillä yleensä Remeksen kirjat ovat niitä jotka ahmin muutamassa päivässä. En tiedä oliko tässä jokin asia mikä tökki ylipaljon, mutta loppuun lukeminen sujui kuitenkin nopeasti.

Kuva: WSOY

Uudet hahmot: Salla Määttä, Harri Korte ja heidän tyttärensä Taru. Mir-sukellusaluksia, rikkaita venäläisiä, öljyä, muutama kiinalainen, USA:n tiedustelupalvelu, Venäjän politiikkaa, mustasukkaisuutta sekä uskomattomia tapahtumia. Siinä tämän teoksen pääkohdat.

Harri on koulutettu Mir-pilotti jonka uskotaan kuolleen parikymmentä vuotta sitten. Salla on kasvattanut sukelluksesta kiinnostuneen Tarun yksin ja myöhemmin uuden miesystävän kanssa. Taru siepataan ja Harri ilmestyy takaisin Sallan elämään. Kumman työtehtävät ovat syynä tyttären sieppaukseen? Harri vannoo löytävänsä ja vapauttavansa tytön. Supo ja KRP vääntävät kättä vallasta ja välillä puhutaan Voimasta. Suomi on kuitenkin taas kerran vain pelinappula suurvaltojen armoilla, tapahtumapaikka ja sotkujen siivoaja. Rikkaalla venäläisellä on rahaa ja päämäärä. Harri joutuu tahtomattaan, tyttärensä pelastaakseen kummalliselle tehtävälle, eikä paluu ole varmaa.

Taattua Remestä juonenkäänteineen ja jopa mahdottomilta tuntuvine ihmepelastumisineen. Uudet hahmot tuovat mukavaa vaihtelua. Sukellusmiljöö tuo myös uuden aluevaltauksen. Jokin aika sitten Remeksen kirjoissa tuntui olevan aivan älyttömiä loppuja, mutta tässä ei ollut nyt niin älytön. Tietenkin hieman epäilyttävä mutta ei kuitenkaan mahdoton :)

Loppukuusta ilmestyykin sitten seuraava Remes!

Dan Brown: Da Vinci -koodi

Luin kirjan ensimmäisen kerran vuonna 2004. Sen jälkeen olen kuunnellut teoksen äänikirjana muutaman kerran, viimeksi tänä kesänä.

Kuva: WSOY

Robert Langdon on luennoimassa Pariisissa kun hänet haetaan keskellä yötä Louvreen. Siellä odottaa ruumis ja joukko symboleja. Mukaan liittyy Sophie Neveu, joka avustaa Langdonin pakoon, sillä tätä epäillään Louvren johtajan murhasta. Alkaa symboleja, merkkejä, historiaa ja taruja sisältävä pako jonka tarkoituksena on selvittää Graalin maljan mysteeri.

Mukana seikkailussa on joukko hyviksiä ja pahiksia, ja vasta loppupuolella selviää kuka kukakin todella on. Juoni on punottu viihdyttäväksi kokonaisuudeksi, lukukokemukseksi jota ei voi jättää kesken. Äänikirjana kuunneltuna teos on myös erittäin viihdyttävä.

Suurta suosiota kerännyt kirja on oman aikansa klassikko. Teos, joka olisi hyvä lukea edes yleissivistyksen vuoksi, vaikka kyseessä onkin fiktiivinen kertomus.

perjantai 2. elokuuta 2013

Hannu Harju&Ismo Loivamaa toim.: Maria Kallio -Extra

Olen ollut jo vuosia Maria Kallio fani. Leena Lehtolaisen komisarion teokset on tullut sekä luettua että osa jopa kuunneltua toiseen kertaan. Siksi olinkin iloinen kun huomasin keväällä kaupassa Maria Kallio -Extra Kevyttä ja vakavaa Leena Lehtolaisen komisariosta teoksen.

Kuva: Tammi

Teos on tietokirja Maria Kallion elämästä, perheestä ja uran vaiheista. Kaikki tähän asti julkaissut kirjat esitellään, kuitenkin niin ettei loppuratkaisut selviä. Mukana on myös kääntäjien kommentteja sekä muutaman Lehtolaisen kollegan näkemys Mariasta. Näistä omituisin oli Tuija Lehtisen näkemys, joka jätti minut monttu auki. Kirjan parasta antia olivat kuitenkin kaksi Lehtolaisen itse kirjoittamaa Maria Kallio -novellia.

Osa materiaalista on julkaistu aiemmin Lehtolaisen kotisivuilla, joten en esimerkiksi jaksanut kiinnostunut "Antti kokkaa" osiosta. Hieno paketti kaiken kaikkiaan, mutta eniten tästä saavat irti Maria Kallion kanssa jo aiemmin tuttavuutta tehneet lukijat.

Ensi viikolla julkaistaankin seuraava Maria Kallion dekkari. Sitä odotellessa :)

Torey Hayden: Viattomat

Toinen tämän kesän Torey Hayden oli Viattomat, niin ikään pokkarikamppanjasta bongattu. Tällä kertaa tarina on fiktiivinen mutta sitäkin ahdistavampi.

Kuva: Adlibris

Tapahtumat sijoittuvat kuvankauniiseen montanalaiseen kylään, vuorten varjoon. Sulassa sovussa elävät paikalliset sekä maisemia ihailevat julkkikset, joille kyläpahanen tarjoaa rauhallisen piilopaikan. Itsekäs elokuvatähti Spencer Scott saa riesakseen ei-toivotun poikansa. Samaan aikaan rahahuolissa kylpevä Dixie hautaa vauvansa. Pian poikaystävä Billy saa sattuman kautta loistavan tilaisuuden tahkota rahaa omaa cowboy yritystään, sekä vauvan hautajaisia varten. Scottin karkumatkalla oleva poika päätyy Billyn käsiin ja alkaa ahdistava lunnaidenvaatimus rupeama.

Olin yllättynyt kuinka hyvin Hayden osasi kuvata ärsyttävää lasta, että jopa omatkin ajatukset olivat välillä Dixien käytöksen puolella. Pieni ääni kyllä sanoi, ettei käytös ole oikein mutta mitäs pentu ärsytti. Toisaalta taas pudistelin päätäni itseään täynnä olevalle Scottille ja ihmettelin miten tuollaisella ihmisellä voi olla lapsi! Kirjan tapahtumat ovat paikoin todella raakoja, ja rankkoja asioita löytyy itse kunkin menneisyydestä. Tarina polveli vuoroin Dixien ja Scottin välillä, muiden henkilöiden ajatuksille ei annettu tilaa. Olisikin ollut mielenkiintoista kuulla kuinka poika suhtautui asioihin.

Suurimmaksi ärsytykseksi nousi Billy typerine suunnitelmineen. Välillä olisi tehnyt mieli tempaista haulikko ja sanoa pari valittua sanaa tälle tyhmälle hahmolle. Kun verbaaliset taidot loppuvat, tilalle tulee väkivalta. Viattomat on todellakin tarina itsekkäistä ihmisistä!

Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa

Luin viime kesänä todella monta Torey Haydenin kirjaa. (Kirjoitan niistä joskus tännekin.) Lapsi muiden joukossa sattui tämän kesän alussa silmiini Suomalaisen kirjakaupan pokkaritarjouksessa.

Kuva: Pokkarit

Kirja on tositapahtumiin perustuva. Hayden on kuuden ongelmalapsen opettajana, mutta suurimmaksi haasteeksi nousee yllättäen erään oppilaan äiti. Älykäs, mutta sosiaalisilta taidoiltaan köyhä Ladbrooke tuo mielenkiintoisen yllätyksen Haydenin aikaisempiin, enemmän lasten ongelmiin painottuviin kirjoihin.

Minua kiehtoo Haydenin kirjoissa niiden tositapahtumat, sujuva kerronta sekä se, kuinka ongelmia ratkaistaan. Tämäkään kirja ei tuottanut pettymystä näiden osalta. Tällä kertaa lapset jäävät sivummalle ja tarinan keskeiseksi hahmoksi nousee ongelmainen Lad. Oli todella mielenkiintoista kurkistaa aikuisen naisen mieleen ja löytää kirjan myötä ratkaisua hänen tilanteeseensa. Itse sosiaalisena ihmisenä en välillä jaksanut ymmärtää miksi puhuminen on niin vaikeaa. Ihailen Haydenin tapaa opettaa, kuunnella ja pureutua juuri oikeisiin kysymyksiin ja ongelmiin niin että ratkaisu löytyy.

Toisaalta Haydenin kirjat, kuten tämäkin, ovat ahdistavia ja käsittelevät vaikeita asioita. Niitä lukiessa tulee usein olo, että onneksi omassa elämässä jotkin perusasiat ovat kohdallaan. Joillekin kirjojen tapahtumat ovat kuitenkin täyttä totta ja ongelmat osa elämää. Siksi onkin hyvä, että on olemassa ammattilaisia auttamassa.

torstai 1. elokuuta 2013

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Olen yleensä aika huono lukemaan minulle uutta ja tuntematonta kirjallisuutta. Luotan tuttuihin ja turvallisiin kirjailijoihin. Mutta kun mieheni toi minulle Miika Nousiaisen Metsäjätti pokkarin päätin tehdä poikkeuksen.

Kuva: Otava

Törmälässä eletään tuulisia aikoja. Metsäjätin omistuksessa olevan vaneritehtaan kohtalo on vaakalaudalla. Kylän oma poika, Pasi Kauppi, Metsäjätin edustaja tulee paikalle selvittämään tilannetta. Pasi tekee kaikkensa, että oman kylän tehdas säästyisi, mutta irtisanomisia ei voi välttää. Pahimmalta tuntuu tietenkin nähdä tuttujen lapsuudenkavereiden ilmeet ja kuulla kommentit. Pahampaa on kuitenkin luvassa!

Janne on Pasin lapsuudenystäviä ja kertoo oman näkemyksesnä tapahtumista ja Pasin kehityksestä. Janne tuntuu hyvältä jätkältä, hiljaiselta mutta luotettavalta. Metsäjätin ylimmän johdon tavoissa ja käyttäytymisessä olisi toivomisen varaa. Tietenkin markkinat ohjaavat ja Venäjän puutullit, mutta on tärkeää kuinka asiat esitetään. Tästä voisi itse kukin ottaa oppia, että ei näin!

Pidin kirjasta, joten ehkä uskallan toisekin tarttua tuntemattomapaan haasteeseen :) Ajatuksia se ainakin herätti! Jos Suomesta viedään kaikki toiminta ulkomaille, mitä meille itsellemme silloin jää? Vähitellen häviää osaaminen, sitten viitsiminen ja lopulta meillä ei ole enää mitään. Seisotaan yhdessä luukulla ylikoulutettuina ja manataan kun muualta maailmasta tulee ihmiset tekemään "meidän työt", työt joita emme itse viitsi tehdä. Karu tulevaisuudennäkymä?

Barbara Demick: Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa

Järisyttävä teos Pohjois-Koreasta loikanneiden ihmisten kertomuksista. Kirjassa kuvataan kuuden Pohjois-Koralaisen elämää niin suljetussa valtiossa kuin loikkauksen jälkeenkin.


Olin kuullut kirjasta, joten päätin hommata sen itselleni pokkarina. Lukeminen oli hidasta ja raskasta, sillä kauheuksia ja kurjuuksia tuli vastaan lähes joka sivulla. Välillä säälin, välillä vihasin kirjan henkilöitä. Ihmettelin miksi he eivät tee mitään? Miksi he alistuvat ja vain odottavat? Miksi kukaan muu ei tee mitään?

Tuntui uskomattomalta tutustua kulttuuriin ja kansaan joista ei ole oikeastaan tiennyt mitään. Uutisissa kerrotaan silloin tällöin ydinkokeiluista tai siitä kuinka ulkomaisille toimittajille näytetään vain pintaa. Kaikki ymmärtävät, että Pohjois-Koreassa ei kaikki ole kohdallaan mutta mitä voimme tehdä? Harva meistäkään olisi valmis luopumaan kodistaan noin vain. Lisäksi vuosikymmenten ajan sorrettu, aivopesty ja alistettu kansa ei ehkä ole vielä valmis. Osa heistä on tietoisia ulkomaailmasta ja sen tapahtumista, mutta koska keneenkään ei voi luottaa, asioita ei voi kyseenalaistaa eikä näin ollen pääse syntymään minkäänlaista liikettä.

Pahinta oli lukea nälänhädästä. Pienistä lapsista jotka kuolevat nälkään. Aikuisista jotka kuolevat. Samaan aikaan Suuri johtaja voi paksusti. Länsimaat tuovat ruoka-avustuksia jotka päätyvät mustaan pörssiin. Valito on vuosikymmeniä kehityksestä jäljessä ja kommunismi toimii vain unelmissa. Tehtaat ovat suljettuja, ihmiset viljelevät keittiöpuutarhojaan, sillä valiolla ei ole tarjota ruokaa kansalleen. Sähköä ei ole kuin satunnaisesti. Sairaaloissa ei ole tarvittavaa välineistöä ja lääkkeet valmistetaan luonnon antimista.

Uskomattomimmalta tuntuu, että kaikki tämä on totta!

Alexandre Dumas nuorempi: Kamelianainen

Ihanaa lukea pitkästä aikaa "oikeaa" kirjallisuutta. Nykykirjallisuus mässäilee joskus liikaa seksillä, väkivallalla ja rikoksilla. Kamelianaisessa punaisena lankana on rakkaus, ja vaikka teoksessa viitataankin seksiin, lukija jätetään nätisti kohtausten ulkopuolelle.

Olen ostanut tämän kirjan vuonna 2006 kirjahyllyyni. Taisi olla jokin alennusmyynti :) Tänä kesänä tartuin kuitenkin teokseen, sillä olin menossa oopperajuhlille katsomaan La Traviataa, joka pohjautuu kirjan tapahtumiin.

Otavan kustantaman kirjan takakannessa lukee:
Ajattoman koskettava tarina 1800-luvun Pariisista, kaupungin tavoitelluimman kurtisaanin aidosta rakkaudesta nuoreen Armandiin - rakkaudesta vailla tulevaisuutta.

Juoni on traaginen. Keuhkotautia sairastava kurtisaani ja nuori Armand rakastavat toisiaan. Mukana on mutkia ennen kuin he päätyvät viettämään seesteistä elämää maaseudulle. Kuvioihin tulee kuitenkin Armandin isä, ja kurtisaani Marguerite tekee uhrauksen, minkä Armand ymmärtää vasta kuin kaikki on jo myöhäistä.

Pidän valtavasti tyylistä ja tavasta millä teos on kirjoitettu. Ihana vanhahtava kieli ja siihen kuuluvat puhuttelut. Tälläisen teoksen hotkaisee välipalana vaikka aihe ei mikään kevyt olekaan.

Ps. Pidin kirjasta enemmän kuin oopperasta ;)

torstai 20. kesäkuuta 2013

Dan Brown: Enkelit ja demonit

Kuuntelin juuri loppuun Dan Brownin Enkelit ja demonit teoksen. Olen lukenut tämän joskus vuosia sitten ja Infernon jälkimainongeissa tämä äänikirja osui käteen kirjastossa.

Kuva: WSOY

Itse asiassa teos oli parempi mitä muistin. Jännitystä ja juonenkäänteitä riitti aina loppumetreille saakka. Tietenkin koko tarina on pelkkää fiktiota, mutta hyvällä mielikuvituksella tarinan voisi hyvinkin kuvitella todeksi.

Päähenkilö Robert Langdon seikkailee ristiin rastiin Roomaa ikivanhan Illuminati veljeskunnan jäljillä. Samaan aikaan Roomassa valitaan uutta paavia ja Cernistä on varastettu antimateria-säiliö, joka löytyy tietenkin juuri Vatikaanista. Peruskysymyksiä ovat: kuka huijaa ketäkin, kuka on hyvä ja kuka paha, keneen voi luottaa? Mukana on symboliikkaa, historiaa, taidetta ja uskontoa.

Äänikirjana tämä oli helppo kuunneltava. Tietenkin tarina oli ennestään tuttu, mutta kotitöiden ohella oli mukava kuulla tuttua Lars Svedbergin ääntä. Vaikka tarina ei olekaan totta, ainakin minä opin samalla monta nippelitietoa niin Roomasta kuin taiteestakin.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tyhjä olo

Minulle tulee usein todella tyhjä olo luettuani kirjan ja suljettua takakannen. Olen vuosien myötä yrittänyt ymmärtää itseäni, että mistä tämä olo oikein johtuu. Joskus olen ärtynyt, joskus surullinen, useinmiten alakuloinen ja uuden kirjan aloittaminen on aina vaikeaa. Tarvitsenkin usein päivän tai pari, ennen kuin voin aloittaa uuden teoksen.

Tykkään lukea kirjasarjoja, sillä niissä tarina ei pääty ihan heti kesken. Saa nauttia pitkään henkilöhahmoista ja heidän maailmastaan. Muistan kuinka ryhdyin joitakin vuosia sitten lukemaan Eppu Nuotion Pii Marin kirjoja, kun löysin ensimmäisen osan alennusmyynnistä. Tarina imaisi mukaansa niin, että jouduin ostamaan muutkin osat ja ahmimaan koko sarjan kerralla.

Kai tuo tyhjä olo liittyy jotenkin luopumiseen, tarinan päättymiseen. Kun kirjan sulkee tarina on loppu. Se siitä ja katse eteenpäin. Hyvän kirjan parissa kyllä viettäisi mielellään pidempäänkin aikaa, mutta ainahan hyvän kirjan voi lukea uudestaan :)

lauantai 15. kesäkuuta 2013

E. L. James: Fifty Shades -trilogia

Kyllä, olen juuri lukenut tämän kohutun sarjan. Törmäsin tähän ensimmäisen kerran kaverini luona hänen kehuessa kirjoja ja kuiskatessa "ne ovat ihan pornoa". Ei, en lukenut näitä tuon pornon vuoksi vaan halusin tietää julkaistaanko todellakin seksiä kuvailevaa kirjallisuutta muiden kuin Harlequinin kautta ja mikä näissä kirjoissa oikein kiinnostaa.

Kuva: MTV3

Sain vastaukset molempiin kysymyksiini. Ensinnäkin kirjoissa todellakin on tarkkoja kuvauksia seksiakteista, välillä jopa vähän liiankin kanssa. Toiseksi, luulen myös selvittäneeni miksi nämä ovat niin suosittuja, tuon seksin lisäksi tietenkin.

Jos tartun johonkin kirjaan, en yleensä halua juonipaljastuksia teoksesta. Näin tein myös Fifty Shades kirjojen kanssa. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että menee lukemaan muiden kommentteja ja mielipiteitä kirjoista, jolloin oma lukukomemus ja -nautinto ovat vaakalaudalla. Sama pätee siihen, että mieluummin luen aina kirjan ennen elokuvaa. En siis ollut urkkinut netistä tietoja Fifty Shadesista, mikä olikin hyvä sillä muuten kirjat olisivat saattaneet jäädä lukematta.

Juonellisestihan teokset noudattavat romanttisen romaanin juonikaavaa. On kokematon, siveä, kaunis (vaikka ei sitä itse uskokaan) sankaritar ja ällistyttävän komea, rikas ja salaperäinen sankari. Heidän onnensa tiellä on monta mutkaa ja estettä, kunnes lopulta he saavat toisensa. Anastasia Steele ja Christian Grey saavat toisensa jo ensimmäisen osan aikana, mutta kuten asiaan kuuluu, he eroavat ja palaavat yhteen ja ymmärtävät toisensa väärin ja riitelevät ja harrastavat sovintoseksiä ja riitelevät taas ja sopivat ja niin edelleen. Tiivistetysti sanottuna todellinen tuhkimotarina rikkauksineen kaikkineen, jonka lisukkeena on aimo annos seksiä. Itse asiassa tuota seksiä on välillä liikaakin ja ainakin minua puuditti lukea kuinka Ana taas kerran sai järisyttävän orgasmin tai kuinka Christian oli kietoutunut Anastasian ymärille kuin muratti. Välillä kohtaukset tuntuivat copy-pastetuilta, vain muutamia sanoja oli muutettu.

Ensimmäisen osan jälkeen seksi tuntui onneksi vähentyvän, tai sitten olin jo niin turtunut kaikkeen siihen sitomiseen ja laukeamiseen, etten kiinnittänyt siihen enää huomioita. Mielenkiintoisemmaksi nousi Anastasian ja Christianin henkilöhahmot, menneisyys ja tulevaisuus. No, kolmas osa olikin sitten yhtä siirappia ja rakkautta. Jos viitsisin, laskisin kuinka monta kertaa he vannoivat rakkautta toiselleen ja lupasivat koskaan olla hylkäämättä toisiaan. Loppu oli myös pitkitetty, sillä siinä kurkistettiin vähän kauemmas tulevaisuuteen kuin normaalisti tällaisissa kirjoissa. Ehkäpä nykypäivän lukijat haluavat lukea enemmän ja pidempään sankariparin onnesta? Itselleni olisi riittänyt perinteisempi "loppu hyvin, kaikki hyvin" -lopetuskin.

Jo ensimmäisen osan aikana minulle tuli todella voimakas Twilight -fiilis. Kirjoissa on jotain samaa. Henkilöhahmoissa, juonessa, koukuttavuudessa. Fifty Shades vaan on tuhmempi versio aikuisille, mutta muuten sarjat ovat identtisiä. Lukemisen jälkeen Googletin Fifty Shadesia ja vasta siinä vaiheessa minulle selvisi, että koko kirjasarjahan pohjautuu Twilightn fanficceihin! Tulipa aika petetty ja latistunut fiilis. Kirjailija E. L. James ei ollutkaan keksinyt mitään itse vaan kopioinut röyhkeästi toisen omaa. Minkähänlaisen fanficceihin pohjaavan mestariteoksen ja myyntimenestyksen Pottereista saisikaan aikaan? Tai Taru Sormusten herrasta? Lisäksi voi tietenkin pohtia kuinka oikein tällainen toiminta on niin kirjailijan kuin kustantamoiden osalta.

Ellei ota huomioon tätä ficci-latistusta, teokset olivat muuten sarjassa "kevyt kesälukeminen". Viihdyttävää, mutta ei mitään rakettitiedettä. Itse asiassa kaiken tuon seksi-hehkutuksen jälkeen teosten seksiaktit eivät nyt niin hätkähdyttäviä olleet. Oli sitomista ja anaalitappeja ja ruoskia, mutta jotenkin olin odottanut huomattavasti rajumpaa ja tarkemmin kuvailtua rajua seksiä. Sellaista ihan oikeasti pornoa tavaraa. Itse asiassa Christian rupesi pehmoilemaan loppua kohden vähän liikaakin ja Anastasia joutui kerjäämään rajumpia otteita. Parempi kuitenkin näin, sillä (kioski)kirjana tämä toimi paremmin kuin kovan luokan pornona. Toivon totisesti ettei tästä tehdä elokuvaa. Se menisi jo liiallisuuksiin!

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Dan Brown: Inferno

Parhaita hetkiä ovat ne, kun suosikkikirjailijalta ilmestyy yllättäen uusi teos. Näin kävi viime viikolla Dan Brownin Infernon kanssa. Nappasin kirjan ruokaostoksilla Prismasta ja ahmaisin sen niin äkkiä kuin pystyin.

Kuva: Adlibris

Infernossa seikkailee jo Brownin aikaisemmissa kirjoista tuttu professori Robert Langdon. En mahda itselleni mitään, mutta katsottuani Da Vinci -koodi elokuvan, Langdon on minulle Tom Hanksin näköinen komistus ;) Joka tapauksessa Infernossa Langdon on jälleen uuden selvittämättömän koodin edessä.

Itse asiassa kirjan juoni on varsin hyvä, sillä alussa Langdonia vaivaa muistinmenetys ja hän joutuu aloittamaan kaiken alusta, vaikka onkin jo ratkaissut arvoitusta hyvän matkaa. Olisi ollut tylsä lukea samalla juonikaavalla toistuvaa teosta, missä Langdon olisi kiireellä haettu ratkomaan mystistä koodia ja hän olisi juossut pää kolmantena jalkana pitkin Eurooppaa.

Kulttuurillinen anti teoksessa pohjaa pitkälti Danteen ja hänen Jumalaiseen näytelmään. Mukana on tietenkin myös muita kuuluisia kuvataiteilijoita ja historiallisia henkilöitä. Teoksen historiallinen ja kulttuurinen kuvaaminen tosin tuntuu rajoittuvan paljolti maalauksiin, patsaisiin sekä arkkiterhuuriin. Brownin aiemmista kirjoista poiketen mukana ei ole niin sanottua huippupaljastusta historiasta tai nykypäivästä. Tai on omalla tavallaan, mutta ei sellaista jota ehkä itse odotin. Tylsää luettavaa tämä ei kuitenkaan ollut, pääpaino vaan oli eri asioissa kuin esimerkiksi Da Vinci -koodissa ja Enkeleissä ja demoneissa.

Brown osaa pyörittää juonta ja lukijaa siinä sivussa ovelasti. Tosin Infernossa itse arvasin loppuratkaisun ja hyvä-paha asetelman aikaisemmin kuin muissa Brownin teoksissa. Ehkä hän on tässä mielessä hieman liian ennalta-arvattava? Toisaalta taas yllätyksiä ja käänteitä riitti taas viimeisiin lukuihin saakka, joten juoni ei lässähtänyt missään vaiheessa.

Teoksen ydinviesti oli kuitenkin erittäin ajatuksia herättävä. Ehkä siksi minulla olikin heti lukukokemuksen jälkeen hieman ärtynyt olo. Jouduin miettimään ja pohtimaan omaa maailmaani jälleen hieman uudesta näkövinkkelistä. Mutta juuri niin hyvän kirjan täytyykin toimia: herättää tunteita ja ajatuksia. Vielä parempi, jos se herättää laajempaa keskustelua ympäri maailmaa!

Silti, Brownin tuotannosta tuo pariin kertaan mainuttu Da Vinci -koodi on edelleen suosikkini :)

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Juri Nummelin (toim.): Verenhimo - Suomalaisia vampyyritarinoita

Minun piti lukea vain oman kirjahyllyni kirjoja, mutta kirjastossa käydessä en voinut vastustaa kiusausta kun näin tämän:

Kuva: Teos

En yksinkertaisesti voinut vastustaa kiusausta kun näin novellikokoelman vampyyritarinoita. Olen (tietenkin) lukenus Twilight -teokset sekä Anne Ricen vampyyritarinat, joten ajattelin pitäväni myös tällaisista pikku välipaloista.

Teos koostuu 22 novellista, kirjoittajina suomalaiset. Ensimmäiset novellit, Anne Leinosen Surma tuli jään yli sekä Johanna Sinisalon Peili, imaisivat minut heti mukaansa. Erittäin hyvät kertomukset heti kärkeen herättämään lukijan mielenkiinnon. Nämä, sekä Christine Thorelin Uhanalaiset, olivatkin minusta teoksen parasta antia. Tietenkin Mika Waltarin kertomuksessa oli myös oma viehätyksensä.

Mukana oli myös novelleja jotka eivät puhutelleet minua. Mutta niinhän se aina on, että tällaiseen joukkoon mahtuu kaikenlaista. Kaikissa teksteissä oli kuitenkin omaleimainen ote ja näkeys vampyyreistä. Kliseitä löytyi, mutta ilahduttavan paljon myös uutta ja oivaltavaa tulkintaa. Mielenkiintoisia kurkistuksia vampyyrien elämään sekä murtautumista ulos vanhoista uskomuksista.

Kaikenkaikkiaan nämä olivat kuitenkin viihdyttäviä, sopivia annoksia etenkin iltalukemisena ;)

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kaari Utrio: Ruma kreivitär

Ehdottomia suosikkejani Kaari Utrion tuotannosta! Pari kertaa luettu ja usean kerran äänikirjana kuunneltu kestosuosikki. Sellainen sopiva taustaääni kotitöitä puuhaillessa, sillä juoni on ennestään tuttu.

Kuva: Tammi

1830-luvun Helsinkiin sijoittuva kevyt ja juonitteleva teos. Kreivittäret Julia ja Dorotea kohtaavat elämän karuuden isän julman teon jälkeen. Ylhäinen Augusta tuijottelee kaikkia pitkin nenänvarttaan vaikka sopivaa sulhasehdokasta ei tunnu löytyvän. Carolinalla on selkeät suunnitelmat tulevaisuutensa suhteen. Neljän nuoren naisen avioliittoaikeita edistää omalla tavallaan tehtailija Anton Wendel, kirjan sankari.

Taattu lukunautinto Utrion tuotannosta tykkääville. Vaikka itse pidänkin kaikista Utrion 1800-luvulle sijoittuneista teoksista, tämä on noussut yli muiden. Ehkä normaalista poikkeava juonittelu ja Julian erilainen henkilöhahmo nostavat teoksen lukunautintoa. Tupakkatehdas yhtenä tapahtumapaikkana lisää myös mielenkiintoa, vaikka muisskin teoksissa jokin tehdas tai vastaava on päässyt esille.

Miesten ja naisten maailmat ovat 1800-luvulla kaukana toisistaan. Molemmat odottavat toisiltaan tietynlaista käytöstä, rikkureita paheksutaan. Erityisesti paroni ja paronitar Adelheimit noudattavat tarkasti sääntöjä. Julia puolestaan taistelee sääntöjä vastaan pince nez nenällään. Teoksen ajankuvaus on ammattitaitoista, kuten Utriolta voi odottaakin. Henkilöhahmot ovat sopivalla tavalla kevyitä ja päähenkilöitä on syvennetty juuri sopivasti.

Hetken Carolinaa kirpaisi, että paroni erotti yhdellä silmäyksellä hänen paikkansa säätyjen järjestelmässä. (s. 216.)
Parasta antia on tienkin historia ja kaikki siihen liittyvä. Säädyt ja niiden tavat. Uskonto ja sen merkitys. Pukeutuminen, tavat, puhetyyli. Kaikki se mikä Kaari Utiron kirjoista tekee lukemisen arvoisia. Rakkautta unohtamatta!

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen kirjablogi vierailuni

Kerrankin minulla oli hetki aikaa kurkistaa netin uumenissa lymyileviin muihin kirjablogeihin. Kohtasin Amman lukuhetken ja ihastuin. Pienellä vilkaisulla totesin paikan mukavaksi ja viihtyisäksi. Selkeää kerrontaa ja mielipiteitä kirjoista. Voi olla, että löydän täältä vielä monta hyvää lukuvinkkiä :)

Nettihän on varmasti kirjabloga pullollaan. (Kuten muitakin eri aihealueiden blogeja!) Harmikseni minulla ei kuitenkaan ole aikaa tutustua niihin. Ajattelin kuitenkin listailla hyvältä vaikuttavia kanssablogeja tänne itselleni muistiin :)

torstai 11. huhtikuuta 2013

Satu Rämö&Katja Lahti: Vuoden mutsi

Bongasin kirjastosta sattumalta Vuoden mutsi -teoksen. Kansi houkutteli lainaamaan ja kotona minulle paljastuikin kokonainen maailma. Vuoden mutsi ei olekaan pelkkä kirja, vaan se on myös kolme blogia. Katja Lahti kirjoittaa Project Mama -blogia, Satu Rämö Salamatkustaja -blogia ja näiden lisäksi he kirjoittavat yhdessä Vuoden mutsi -blogia. Mielenkiintoista :)

Kuva: Avain

Lueskelin kirjaa ensin vähän sieltä täältä. Naureskelin ja pudistelin päätäni. Teos sekä huvitti että ärsytti. No, ei se oikeasti ärsyttänyt pahasti mutta vähän kuitenkin. Toisaalta taas tämä kokonaisuus (kirja+blogit) julistaa kovaan ääneen ettei tarkoitus olekaan olla mikään kiveen hakattu totuus, joten homma kyllä toimii!

Minulla on kaksi lasta, vuosina 2007 ja 2012 syntyneet. En ole mikään ammattilainen lasten suhteen vaan olen oppinut asioita kantapään kautta. Ensimmäisen kanssa tein varmaan kaikki ne klassiset virheet ja nyt tämän toisen kanssa en enää muista mitkä olivat niitä hyviä juttuja ja mitkä eivät. Joten teos puhutteli minua omalla tavallaan. Aivan kaikessa en kuitenkaan ollut samaa mieltä. Mutta täytyy myös huomauttaa, että en ole välttämättä samaa mieltä parhaiden ystävienikään kanssa näissä lapsiasioissa.

Mitä hyvää teoksessa oli? Kirjoitustyyli, hersyvä huumori ja asenne sekä muutamat vinkit ja ajatukset vauva-arkeen.
Mitä huonoa teoksessa oli? Tietynlainen näsäviisaus ja paikoin asenne.

Sopivaa lukemista sopivina annoksina. En suosittele lapsettomille, he eivät valitettavasti ymmärtäisi teoksen sanomaa. Toisaalta taas tämä ei ole ainoa laatuaan. Vastaavanlaisia kirjoja on jo ollut olemassa ja näitä tulee varmasti lisääkin. Sopii mainioisti raskaus ja vauva-aikaan, mutta sen jälkeen tämän pariin tuskin tulee palattua. Ensimmäistä lastaan odottavalle/hoitavalle tarjoaa ehkä enemmän kuin useamman lapsen äidille.

Minulle riitti kirjaston kappale, omaksi en tule tätä hankkimaan. Viihdyttävä kokemus, kiitos :)

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Taavi Soininvaara: Valkoinen kääpiö

Taavi Soininvaaran Valkoinen kääpiö päättää Leo Karasta kertovan trillerisarjan. Itse olen lukenut aiemmista osista vain Punaisen jättiläisen mutta tarinassa pysyi aivan hyvin kärryillä. Kerronta on sujuvaa, vaikkakin juonenkäänteitä ja -väänteitä olikin hieman liikaa minun makuuni. Paikoin tuli jopa tekemällä tehdyn oloinen fiilis. Sellainen olo, että teksitä on pitänyt väkisin venyttää. Eikä uskottavuutta herättänyt kovin paljon Leo Karan jatkuvat sairaalareissut sekä muut fyysiset ponnistelut. Viihdytävää kyllä, uskottavaa ei.

Sivuojuonena ollut Kati Soisalon tyttären kidnappaus oli puolestaan koskettava. Monta kertaa huolta ja murhetta. Ehkä asian psykologinen puoli jäi hieman taka-alalle, mutta toisaalta koko tapahtuma olikin vain pisara varsinaisessa tarinassa. Jukka Ukkolan hahmo onnistui kyllä herättämään juuri sitä inhoa mitä pitikin.

Mielestäni poliittiset vyyhdet epäonnistuivat. Puhuttiin nykyisestä presidentistä ilman nimeä, entisestä pääministeristä ilman nimeä sekä Halosesta, Ahtisaaresta, Lipposesta ja Väyrysestä ynnä muista tutuista nimillä. Mielestäni turhan sekavaa ja hankalaa. Mikäli haluaa käsitellä suomalaista sisä- tai ulkopolitiikkaa kannattaisi joko keksiä fiktiiviset hahmot merkittäville paikoille tai sitten kirjoittaa puhtaasti oikeilla hahmoilla. Tällainen salakähmäisyys ei puhutellut ainakaan minua. Voihan olla, että juuri tätä haettiinkiin. Lukija joutuu pohtimaan tarkoitetaanko nimettömällä päämiehllä oikeaa henkilöä vai ei. Mutta koska tarina on kuitenkin vain viihdettä asioita ei ehkä kannattaisi tehdä näin vaikeiksi.

Kuva: Otava

Niin tai näin, teoksen lopputulos oli kuitenkin hieman hämmentävä. Sanotaanko vaikka, että Manas pääsi todella yllättämään minut. Mundus Novus puolestaan jäi hämmentävästi ilmaan, selkeää päätöstä asiaan en huomannut. Ehkäpä se tuotiin esiin sivulauseissa mutta jotenkin olin suuren nostatuksen jälkeen odottanut kuitenkin jotain vähän enemmän. Ehkäpä tämä mysteeri selviää sitten huomenna, kuten Aleksi Karakin moneen kertaan vakuutteli.

Summa summarum: perushyvää luettavaa ilman suurempia mielenliikutuksia.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Äänikirjoista

Olen pienestä pitäen kuunnellut äänikirjoja. Muun muassa Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin tuotanto on tullut tutuksi äänikirjojen myötä. Toki olen myös lukenut paljon mutta äänikirjoilla on ollut aina erityinen paikka arjessani.

Mielestäni äänikirja on erinomainen vaihtoehto. Joskus on tilanteita kun normaalin kirjan lukeminen ei onnistu syystä tai toisesta, silloin on kätevää ottaa kuunneltavaksi äänikirja. Itse kuuntelen äänikirjoja muun muassa pitkillä automatkoilla, ruokaa laittaessa, muita kotitöitä tehdessä tai lenkillä.

Iloitsen, että äänikirja valikoimat ovat kasvaneet huimasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Muistan kuinka kirjastoissa oli vain muutama äänikirja-cd. Nykyisin taitaa olla lähes vakio, että kun suosittu kirjailija julkaisee teoksen samalla julkaistaan myös äänikirja. Lisäksi hyvää kirjaa kuuntelee parikin kertaa, aivan niin kuin suosikkikirjaan tulee palattua aina uudestaan ja uudestaan. Joskus saatta olla niin, että luen kirjan ja jonkin ajan (vuoden, parin) kuluttua kuuntelen teoksen uudelleen äänikirjana.

Pidän erityisesti Lars Svedbergin äänestä. Tämä johtunee siitä, että hän luki niitä äänikirjoja joita kuuntelin lapsuudessani. Nykyisin on onneksi paljon hyviä lukijoita, erityisesti näyttelijät osaavat asian hyvin. Vain aniharva äänikirja on jäänyt kesken lukijasta johtuvista syistä. Muutenkin kuuntelen helpommin huononkin kirjan loppuun kuin luen.

Äänikirjoja en osta itselleni. Joskus olen tosin harkinnut joidenkin lastenkirjojen, kuten muumien tai Ronja, ryövärintyttären ostamista mutta en ole sitä vielä tehnyt. Ehkä sitten jos omat lapseni innostuvat asiasta. Kirjasto on hieno paikka tässä mielessä. Siellä on laajat valikoimat ja varaamalla äänikirjan saa suht nopeasti kuunneltavaksi. Lisäksi äänikirja sopii niillekin jotka eivät koe olevansa lukuihmisiä. Suosittelen :)

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Marko Kilpi: Kadotetut

Olen lukenut Marko Kilven Kadotetut jokunen vuosi sitten. Nyt palasin teokseen äänikirjan muodossa. Muitan, että olin lukukokemuksen jälkeen erittäin positiivisesti yllättynyt kirjasta, etenkin kun sen kirjoittaja on itse poliisi. Nyt kuuntelun jälkeen fiilikset ovat ristiriitaisemmat, kerronta tuntui välillä hitaalta, välillä liian nopealta. Henkilöhahmoissa ja juonessa oli paikoin epäuskottavia piirteitä. Vaikkakin kokonaisuutena pidin kuitenkin teoksesta.

Kirjan takakannessa on teksti:
Pikkujulkkiksia katoaa, 13-vuotias poika löytyy huumattuna autotallista ja nuori nainen ajaa suoraan rekan alle. Vanhempi konstaapeli Olli Repo, entinen mainosmies ja nykyinen poliisi, epäilee että tapahtumat kytkeytyvät jollakin tavalla toisiinsa. Kun tekijän jäljille lopulta päästään, Olli riuhtaistaan yhä hengästyttävämäsi käyvän tapahtumaketjun pyörteisiin. Samalla hän joutuu pohtimaan, voiko koskaan tehdä tarpeeksi hätään joutuneiden puolesta.


Yllättävän viiltävää ja tarkkaa ajankuvaa nyky-yhteiskunnasta, pelottavan todentuntuisia uhkakuvia sekä poliisin arkea. Näitä löytyy tästä teoksesta. Toisaalta taas juonikuvio tuntuu paikoin hengstyttävältä, etenkin kun jotkut asiat jäävät ilmaan roikkumaan ja osa langoista jää solmimatta lopussa. Kaikkea ei tietenkään tarvitse pureskella lukijalle valmiiksi, mutta joihinkin kysymyksiin olisin kaivannut vastauksia. Miksi Vilma päästettin ja mistä kidnappaaja oli saanut lääkkeet? Mukana oli myös päälleliimatun oloisia kohtauksia, kuten esimerkiksi Liisan sivuhahmo.

Pitkät pohdinnat yhteskunnasta tuntuivat paikoin puuduttavilta ja hidastempoisilta. Toisaalta taas luin rivien välistä kirjailijan itsensä mietteet ja tuntemukset. En tunne Kilpeä enkä ole tutustunut häneen muutoin kuin median välityksellä, mutta sain kuvan että kirjoittaminen on hänelle tapa purkaa poliisin työssä kohtaamiaan asioita.

Me ihmiset olemme tirkistelyhalukkaita. Haluamme tietää asioita, vaikka emme sitä myöntäisikään. Tietyllä tavalla Kadotetut tyydyttää tätä tiedonnälkää. Pienet kertomukset ja tarinat poliisin arjesta varsinaisen kerronnan sisällä ovat maukkaita välipaloja.

Päähenkilö Olli Revon hahmosta on vaikea muodostaa kuvaa. Onko hän kirjailian alterego, Mikko Leppilammen näköinen superpoliisi vai ihan tavallinen konstaapeli? Paikoin Ollin ratkaisut ja ylivoimaisuus häiritsevät. Aivan kuin hän olisi supersankari, oman poliisipiirinsä ainoa, jolla on valttikortit ratkaista arvoitus. Hänen ei tarvitse välittää tiukoista poliisiorganisaation säännöistä, sillä esimiehet eivät kritisoi hänen toimintaansa. Aiheeseen viitataan muutaman kerran, mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Tavalliseksi rivipoliisiksi hänellä tuntuu olevan yllättävän paljon erivapauksia.

Kerronta poikkeaa huomattavasti dekkareiden normikerronnasta. Kilpi tuo mielestäni genreen enenmmän realismia ja pohdintaa. Ajatuksia hänen teoksensa ainakin herättävät. Etenkin 13-vuotiaan Tomin elämä sai minut vanhempana pohtimaan omia valintojani lasteni kasvatuksen suhteen. Kadotetut raottaa myös sitä maailmaa, miltä me niin sanotusti normaalit ihmiset haluamme sulkea silmämme. Emme halua kohdata pahuutta joka voi asua aivan naapurissamme. Ummistamme silmämme avuntarvitsijoilta. Olemme minä-keskeisiä loppuun asti.

Toivoisin, että kirjaa lukisivat erityisesti nuoret aikuiset. Ne, joilla on vielä mahdollisuus muuttaa käsityksiään elämästä. Toki muillekin jännityksen ja arvoitusten ystäville tämä on suosittelemisen arvoinen. Itse odotan jo innolla Kilven seuraavaa teosta!

torstai 21. maaliskuuta 2013

Alku

Kirjahyllyssäni on noin 300 nidettä. Lisäksi ostan niitä jatkuvasti lisää. Yleensä suosin alennusmyyntejä, mutta suosikkikirjailijoiltani ilmestyvät uutuudet ostan heti. Minulle käyvät niin kovakantiset kuin pokkaritkin, sisältö on tärkein.

Tähän blogiin tulen kirjoittamaan lukemistani kirjoista. Tarkoitus on, että tästä tulee päiväkirja itselleni, paikka mihin voin palata tarvittaessa. Kirjoitan tänne myös niistä kirjahyllyni kirjoista, jotka olen lukenut jo aikaisemmin.

Luen kirjallisuutta laidasta laitaan. Pidän niin dekkareista kuin romanttisistakin tarinoista, seikkailuista ja jännityksestä. Suosikkejani ovat muun muassa Kaari Utrio, Marko Kilpi, Diana Gabaldon, Ilkka Remes, Leena Lehtolainen jne.

Blogin julkaisutahti voi olla verkkaista. Tällä hetkellä en ole päässyt lukemaan kunnolla pitkään aikaan, joululahjaksikin saadut kirjat ovat vielä avaamatta. Tavoitteeni on korjata tilanne ja löytää jälleen aikaa lukemiselle lapsiperheen kiireen keskeltä. Kiireestä johtuen minulla ei myöskään ole mahdollisuutta seurata muita kirjablogeja.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...