sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Leena Lehtolainen: Harmin paikka

Maria Kallio -dekkari, toinen tapaus.


Maria on lopettanut poliisin hommat ja pestautunut lakiasiaintoimistoon. Kesäisissä sukujuhlissa Maria tapaa Antin sukua ja perhetuttuja. Seuraavana päivänä Maria löytää juhlissa tapaamansa Armin kuolleena ja alkaa selvittämään tapausta. Pääepäilty on Armin poikakaveri Kimmo, joka harrastaa, tai haaveilee, S/M seksistä. Todellinen murhaaja löytyy kuitenkin muualta. Tapaukseen liittyy myös kuollut Sanna, ja hänen itsemurhaksi luultu kuolema ratkeaa samalla.

Minusta Maria ei ole tässä oikein oma itsensä, tai pitäisi varmaan sanoa, että hän hakee vielä itseään. Onhan tämä vasta hänen toinen tapauksensa. Aivan samoin kun Lehtolainen hakee suhdettaan Mariaan. Kieli hahmottuu paremmaksi, tönköt vitsit ovat hioutuneet ja Maria löytää paikkaansa.

Hieman häiritsevää on, että yhtäkkiä Maria vain keksii murhaajan. Lukijalle ei anneta kaikkea sitä infoa mikä Marialla on, mutta toisaalta pääasiahan se on että rikos ratkeaa. Tosin tässä oli ärsyttävää, että murhaaja pääsi "helpolla" ajamalla sataa viittäkymppiä metsään. Myös edellisessä teoksessa (Ensimmäisessä murhassa) tekijä pääsee kuin koira veräjästä yrittämällä itsemurhaa ja joutuu mielisairaalaan.

Hyvä kuitenkin tietää, että tästä on hyvä suunnata ylöspäin. Eli niin Maria kuin Leenakin kehittyvät ja kasvavat kun ikää karttuu. Hyvää suomalaista laatutavaraa!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Tartuin kirjaan kun ystäväni kertoi, että teoksessa on kohta missä nainen istuu wc-pöntöllä ja tuijottaa raskaustestiä rukoillen sen olevan negatiivinen. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että kyseessä on teos lestadiolaisista.

Kuva: Gummerus

Vilja ja Aleksi ovat lestadiolaisia, heillä on unelmia ja haaveita. He uskovat ja he rakastavat elämää. Sitten eräänä päivänä kaikki romahtaa kun lääkäri kertoo Viljan odottavan kaksosia. Neljän alle kouluikäisen hoitaminen on parille jo muutenkin rankkaa ja nyt hiipii pelko kuinka he jaksavat tulevaisuuden tupla-valvomisista ja syöttämisistä. Eivätkä he jaksakaan, mutta onneksi apua löytyy.

Teoksen parasta antia on sekä kaunis kieli että kaunis tarina. Lestadiolaiset ovat olleet otsikoissa pedofilia kohun vuoksi, mutta tässä teoksessa aiheella ei revitellä, viitataan vain. Tämän teoksen myötä opin itse valtavasti. Sain uutta tietoa ja näkemystä asiohin, joista en ollut tiennyt aikaisemmin mitään.

Suosittelen! Itse olenkin lainannut tätä kirjahyllystäni jo useammalle taholle :)

Marko Kilpi: Kuolematon

Kuopiolaisen poliisin neljäs kaunokirjallinen teos. En oikein tiedä pitäisikö näitä kutsua dekkareiksi, sillä rikoksiahan näissä selvitellään. Toisaalta nämä ovat jännityskirjoja, mutta on näissä yhteiskunnallinenkin ote. Oikea nimike olisi kai rikosromaani.

Kuva: Gummerus

Kuolematon jatkaa Marko Kilven aiemmista teoksista tutun Ollin tarinaa. Mukana häärää edellisestä teoksesta tuttu Elias Kaski, jolla on minulle Pirkka-Pekka Peteliuksen kasvot ja ääni. Olli puolestaan on Mikko Leppilammen näköinen. Tämä näissä kirjoissa on huonoa, että jos niistä tehdään elokuva tai tv-sarja, hahmot saavat aina kasvot. Enkä minä enää osaa kuvitella hahmoja muun näköisiksi. Hivenen ärsyttävää.

Teoksessa nivoutuu yhteen yllättävällä tavalla niin teoksen rikokset kuin Kadotetuista tuttu autotalli ja tietenkin Ollin oma sotkuinen elämä. Kilpi on taas tarttunut rajuihin aiheisiin ja ihmettelin jälleen onko porukka Suomessa todellakin näin sairasta ja kieroutunutta. Nähtävästi!

Kilpi kirjoittaa todella hyvin, mutta jotain jäin kaipaamaan Kuolemattomassa. Esimerkiksi Kilven  Kadotetuissa oli enemmän yhteiskunnallista pohditaa, kun taas Kuolematon on enemmän elokuvakäsikirjoitusmainen. No, tästähän on tulossa myös elokuva, mutta silti olisin kaivannut dialogin ja paikkakuvauksen rinnalle juuri tuota yhteiskuntakritiikkiä. Kilpi avasi hienosti poliisitutkinnan etenemistä ja muita asioita, mutta kantaa hän ei ottanut niin voimakkaasti kuin aikaisemmin. Teos oli yllättävän noepalukuinen aiheen rajuudesta huolimatta.

Odotan jo nyt innolla Kilven seuraavaa teosta vaikka kaipa tämän teoksen elokuvaverio on aikaisemmin valmis.

Kaari Utrio: Rakas Henrietta

Utrion varhaisempaa tuotantoa 1970-luvulta. Kevyt, 1800-luvun Helsinkiin sijoittuva romanttinen, ei niinkään historiallinen romaani.

Kuva: Kirjasampo

Ylhäinen ja kaunis Henrietta on lähes vanhapiika. Kyllä Henriettalla on ollut kosioita, mutta neito on itsepäinen ja kranttu, hänelle ei kelpaa kuka vain. Sitten Helsinkiin saapuu markiisi de Maury ja Henrietta ajattelee vihdoinkin rakastuneensa maailmaa nähneeseen mieheen. Taustalla kulkee ylhäisen Sophien tarina. Nuorempi Sophie ihailee Henriettaa kunnes ryhtyy kyseenalaistamaan maailmaa ja löytää lopulta onnensa. Henriettan pelastaa lopulta kreivi Fabian :)

Minulle tämä teos oli Utrion harjoittelua näitä 2000-luvun romaaneja varten. Teoksessa ei ollut ehkä ihan vielä kaikki palikat kohdallaan, vaikka juoni toimikin romanttisena hyvin. Ehkä historian osuus oli hieman niukempaa kuin muissa teoksissa ja paikoin tuntui että kertomuskin takkusi.

Henrietta henkilöhahmona oli todella ärsyttävä: itsepäinen, hemmoteltu ja äkäpussi. Iästään huolimatta Henrietta etsii itseään pitkään. Hän rakastaa Fabiania, mutta tappelee tunnetta ja miestä vastaan loppuun saakka. Lopulta kuitenkin Henrietta taipuu ja suostuu miehen puolisoksi, lukijalle jääkin pohdittavaksi kuinka Henrietta tulee selvitymään poskensa arvesta ja matkoista maailmalle.

Ei ehkä aivan suosikkejani Utrion tuotannosta, mutta takuuvarmaa ja kevyttä luettavaa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...