tiistai 22. huhtikuuta 2014

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat

Ensimmäinen Miki-kirjani. Olen odottanut tämän teoksen ilmestymistä pokkarina, mutta kun näin tämän Miki-kirjana päätin kokeilla tätä uutta formaattia. Joten ensin sananen tästä uudesta kirjamuodosta.

Tykkäsin lukea Miki-kirjaa. Teksti on normaalin kokoista mutta sivut ovat ohuet kuin virsikirjassa tai raamatussa. Alussa häiritsi hieman kun teksti paistoi toiselta puolelta, mutta siihen joko tottui tai opin kallistamaan teoksen sellaiseen kulmaan ettei se enää häirinnyt. Mukavinta kirjassa oli sen pieni koko, joten se kulki kätevästi taskussa paikasta toiseen niin mökillä kuin kotonakin :) Nyt odotankin, että Miki-kirjoina ilmestyy lisää suosikkejani. Niin, ja hinta oli minusta kohtuullinen. Hieman pokkaria kalliimpi mutta vain muutaman euron. Kovakantista kirjaa huomattavasti halvempi. Ja koska itse kuulun siihen kategoriaan mille sisältö on tärkeintä, en välitä missä muodossa nautin kirjani, kaikki käy!

Sitten itse teokseen. Kirjahyllyssäni on kirjailijan aikaisempi teos Tuhat loistavaa aurinkoa, minkä olen lukenut joitain vuosia sitten. Siitä joskus ihan oma postaus tänne, kunhan ehdin. Joten kirjailijana Hosseini on tuttu, samoin hänen teemansa. Toisaalta olin yllättynyt, kun tässä teoksessa ei ollut niin kantaa ottava asenne, mitä muistelen tuosta aikaisemmasta.

Ja vuoret kaikuivat kertoo sisaruksista, jotka merkitsevät toisilleen koko maailmaa. Isoveli ja pikkusisko joiden elämä muuttuu eräänä päivänä eikä palaa enää koskaan ennalleen. Hienosti monen henkilön kautta kerrottu tarina herättää ajatuksia mikä merkitys kohtalolla, sattumalla ja valinnoilla onkaan elämässä. Kurkistus mahdollisuuksien viidakkoon valottaa sanottomasti sen toisen puolen kuinka tapahtumat olisivat voineet mennä.

Olen usein niin sanotusti takki tyhjänä, kun lopetan kirjan lukemisen. Tämän teoksen jälkeen oloni oli ennen kuulumattoman tyhjä. Usein pystyn kuitenkin ajattelemaan, että teos oli hyvä tai huono, ihana tai surkea, koskettava tai tylsä. Nyt en tuntenut mitään. Oliko loppu pettymyt? Kyllä ja ei. Olisinko halunnut siitä toisenlaisen, sellaisen ruusuisen hempeän? Ehkä. Mutta parempi kuitenkin näin.

Yksi asia mistä pidin aivan valtavasti on se, kuinka paljon sanotaan ilman sanoja. Hyvä kirjailija ei aliarvioi lukijaansa ja väännä rautalangasta jokaista ajatustaan. Tässä teoksessa oli monta kohtaa, joissa lukija sai itse tuntea oivaltamisen riemua.

Hankalinta on varmaan kategorisoida tämä teos. Se ei ole historiallinen eikä romanttinen. Se ei ole dekkari eikä jännitystä. Ehkä se on vain yksinkertaisesti yhteiskunnallinen.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Agatha Christie: Sininen juna

Lainasin teoksen äänikirjana kirjastosta. Olen itse asiassa aloittanut tämän kuuntelun varmaan kolme kertaa aikaisemmin, mutta koskaan en ole päässyt puusta pitkälle. Luulen, että syynä on se ettei Poirot astukaan heti ensimmäisillä riveillä näyttämölle ;) Nyt kuitenkin jaksoin kuunnella kokonaan kun olin pidemmällä automatkalla. Ja kyllähän se Poirot ilmestyi kun aika tuli.

Nuori nainen murhataan Sinisessä junassa ja hänen kallisarvoiset rubiinit varastetaan. Poirot tutkii juttua ja lukija saa erilaisen näkökulman salapoliisiin kuin aikaisemmin. Aivan kun Christie leikkisi Poirotin kanssa, mene ja tiedä, mutta sellainen mielikuva minulle tuli.

Epäillyt toinen toisensa jälkeen todetaan syyttömiksi. Itse olin aivan hakoteillä ratkaisun suhteen ennen kuin Poirot paljasti totuuden. Yllättävän, mutta toisaalta jälleen kerran loogisen.

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!

Juttelin tutun kirjamyyjän kanssa jokunen aika sitten ja hän kertoi, ettei ollut tykännyt Hakekaa kätiö 2 teoksesta niin paljon kuin ensimmäisestä. Olin ihan ihmeissäni, että mikäs tämä juttu nyt on. Asia jäi vaivaamaan, ja sattumalta näin muutaman minuttin pätkän telkkarista saman nimisestä sarjasta. Googletin ja löysin teoksen. Sattumalta se oli juuri ilmestynyt pokkarina!

Teos kuvaa lontoolaisten kätilöiden työtä 1950-luvulla. Kotisynnytyksiä, nunnien elämää, ahtaita oloja työläisten keskuudessa sekä arkea. Kiehtovasti kerrottu, totuuteen pohjaava muistelo, mihin olisin kaivannut vielä hieman enemmän niitä synnytystarinoita. Toisaalta taas pelkät synnytykset olisivat käyneet tylsiksi ja ajankuvaus oli yhtä tärkeää, että lukija ymmärtää ajan ja paikan haasteet.

Erityisesti mieleeni jäi espanjalainen nainen lapsineen. Mitähän näille lapsille kuuluu nykyisin? Kuinka voi mahtavalla tavalla hoidettu keskonen? Entä sitten huorat, pakotetut ja vapaaehtoiset? Köyhäintalo kuulosti aivan järkyttävältä ja epäinhimilliseltä paikalta. Eipä ihme, että ihmiset välttelivät sitä viimeiseen asti.

Harmittaa, kun en ehtinyt seurata sarjaa telkkarista. Kuuleman mukaan hienosti toteutettu. Toisen teoksen lukeminen ei kiinnosta, sillä siinä on vielä vähemmän synnytystarinoita. Ehkäpä YLE jossain vaiheessa uusii tämän sarjan, niin pääsen katsomaan sen :)

Kaari Utrio: Sunneva

Kaari Utrion hyvin varhaista tuotantoa. Sunnevassa yhdistyvät teokset Sunneva Jaarlintytär sekä Sunneva keisarin kaupungissa. Teokset on julkaistu 1969 ja 1970, ne ovat Utrion toinen ja kolmas teos, mutta Utrio on muokannut kahdesta kirjasta yhden vuonna 2012. Tosin omien sanojensa mukaan hän on säilyttänyt nuoren kirjailijan innon kertoa tarina, ja korjannut lähinnä kieltä.

Sunneva, kultahiuksinen neito joutuu mitä uskomattomimpiin seikkailuihin läpi Euroopan. Hän säilyy neitsyenä yllättävän pitkään ja selviää mitä ihmeellisimmistä tilanteista. Useaan kertaan Sunneva on vankina, mutta kuin ihmeen kautta häntä ei raiskata ja lopulta koittaa aina vapaus. Sunneva on sankaritar vailla vertaa. Välillä täytyi ihan hymyillä, kun Sunneva jälleen kerran pääsee kuin koira veräjästä.

Teoksessa on kaikki Utriolle tyypilliset piirteet. Vaikka juoni onkin vielä hieman ohkainen ja kevyt, on tämä ehdootomasti enemmän historiallinen romaani kuin romanttinen romaani. Vaikka ei sitä romantiikkaa ole täysin unohdettu. Tämän teoksen (tai teosten) jälkeen Utrion tuotanto muuttui pitkäksi aikaa romantiikaksi, vaikka historia onkin säilynyt mukana. Ehkä kritiikki tuohon aikaan sai nuoren kirjailijan vetätytymään hetkeksi kuoreensa, mutta onneksi hän on kirjoittanut mahtavat historiikit Vaskilinnun ja Tuulihaukan, Yksisarvisesta puhumattakaan. Sunneva oli ehdottomasti positiivinen yllätys!

Diana Gabaldon: Skottilainen vanki

Lordi John Grey tarina, missä mukana Jamie Frasier. Tarina toimii varmaan yksinäänkin, mutta sisältää niin paljon viitteitä muihin teoksiin, että kannattaa ainakin jollain tasolla olla selvillä taustoista.


Jamie viettää vankeutensa loppuaikaa Englannin järviseudulla, mistä hänet yllättäen haetaan Lontooseen. Lordi Johin ja Jamien välillä on tapahtunut jotain, mitä lukijalle ei tämän tarinan aikana kerrota. Voi olla, että tämä on kerrottu jossain muutta teoksessa, mutta en ainakaan itse muista missä ja mitä on tapahtunut. Lontoossa Jamien tehtävänä on kääntää eräs metsästysruno, missä on viittauksia jakobiitteihin. Jamie joutuu taiteilemaan kahden vaiheilla, onhan hänkin entinen jakobiitti. Runo johtaa Irlantiin, minne Jamie ja Lordi Grey matkustavat. He ovat kohteliaita toisilleen vaikka molemmat muistelevat tuota epämieluistaa välirikkoa. Tehtävä Irlannissa toimitetaan ja Jamie palaa maatilalle aviottoman poikansa luo. Myös Johnin ja Jamien välit normalisoituvat lopussa.

Toisaalta pidin, toisaalta en pitänyt teoksesta. Lordi John oli suloinen itsensä mutta Jamie ei ollut se Jamie mihin olen tottunut muissa teoksissa. Oliko syynä vankeus vai se, ettei Gabaldon saanut Jamieen samaa tulta kuin Clairen kanssa? Oliko kirjan kirjoittamiselle syynä vain saada nämä kaksi miestä samaan teokseen, vaikka mitään ei sitten kuitenkaan tapahtunut. Niin tai näin, ihan mukava lukukokemus :)

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Diana Gabaldon: Tulivana

Ehdoton suosikkikirjailijani! Ihastuin Gabaldon tuotantoon vuosia sitten, aivan ihanaa kerrontaa ja ihania hahmoja!


Tulivana on neljän novellin kokoelma. Toimii varmaan yksinäänkin ihan hyvin, mutta eniten tästä saa irti jos Gabaldonin maailma ja hahmot ovat ennestään tuttuja.

Ensimmäinen novelli kertoo Rogerin vanhemmista. Mitä tapahtui kun Rogerin isä menehtyi? Tässä tulee totuus siitä miten Roger jäi orvoksi. Aivan ihana kertomus, tosin kahden miehen henkilöllisyydet jäivät vaivaamaan niin paljon että pakko silmäillä Luiden kaiku jossain vaiheessa läpi. Tai toisen kyllä tajusin hänen viimeisistä sanoistaan, mutta toista en oikein tunnistanut.

Seuraavat kaiksi tarinaa ovat ihania Lordi John kertomuksia. Toisen sijoittuu Jamaicalle ja antaa hieman pohjaa Matkantekijän tapahtumille. Toinen taas sijoittuu Kanadaan ja pohjustaa Lordi Johnin omaa teosta Skottilainen vanki.

Neljäs on totaalinen irtiotto tutuista hahmoista. Eivät nämä toki aivan vieraita ole, mutta totaalisia sivuhenkilöitä varsinaisessa Matkantekijä-sarjassa. Tarina sijoittuu Pariisiin ja vastaa muutamiin mielenkiintoisiin kysymyksiin.

Mikäli Gabaldon kuuluu suosikkeihin, niin tämä on meilkeinpä pakko lukea! Täydentää kivasti varsinaisen päätarinan (tai tarinoiden!) aukkoja. Ei Gabaldonia suotta nimitetä Rouva Rönsyksi! Jokaisen kirjakauppiaan unelma kirjailija :)

torstai 3. huhtikuuta 2014

Leena Lehtolainen: Sukkanauhatyttö ja muita kertomuksia

Novelli kokoelma, joissa osassa tarinoista tuttuakin tutumpi Maria Kallio ratkoo rikoksia. Mutta kolmessa tarinassa seikkailee uudet hahmot, poliisit Laura Sarkkinen ja Anna Harmaja. Muut kertomukset ovat sitten omiaan, ilman suurempaa päähenkilöä. Oli mukava ylläri löytää tämä pokkari-hyllystä jokunen kuukausi sitten.

Maria Kalliosta kertovat jutut antavat eniten ehkä Kallio-faneille, tai niille joille Marian elämä ja aikaisemmat "jutut" ovat tuttuja. Toisaalta taas olisi ollut mukava lukea pitkää Kallio tarinaa, sillä nämä lyhyet novellit eivät oikein tuntuneet toimivan. Tai jäivät jotenkin vajaiksi. Toisaalta Ruma juttu antoi hyvän lisän Marian menneisyyteen.

Sarkkinen-Harmaja kaksikko oli mielenkiintoinen poikkeus Lehtolaisen tuotannossa. Toisaalta novellit etenivät niin päätähuimaavaa vauhtia ettei lukija meinannut pysyä kaikkien juonenkäänteiden perässä. Vasta jälkisanoista luin, että nämä onkin kirjoitettu sanomalehden kesädekkareiksi, jolloin luvut ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. No, tämän kun olisi tiennyt ennen kuin aloitti lukemisen niin tarinoista olisi osannut nauttia ehkä hieman enemään.

Nuo muut novellit, joissa päähenkilönä ei ole kukaan yllämainituista olivat mukavaa vaihtelua Lehtolaisen kerronnassa. Etenkin Varastettu elämä oli mielestäni osuva ja terävänäköinen tarina, surullinenkin omalla tavallaan.

Liza Marklund: Ajojahti

Kun olin kerrankin päässyt taas Annika Bengtzon -tarinoiden makuun, niin pakko oli saada tämä uusinkin käsiin. Tosin eivät nämä nyt niin hyviä ole, että ostaisin itselleni kovakantisen kirjan kovalla rahalla. Pokkarin olisin voinut vielä hankkia, tai kirpparilta, mutta näitä vaihtoehtoja ei ollut tarjolla. Kirjastosta sain onneksi teoksen aika nopeasti, ja nopeasti myös luin ja tykkäsin.

Tällä kertaa kerrontaa oli Annikan, Thomasin, päätoimittaja Anders Schymanin sekä poliisin, jonka nimeä en enää muista, näkökulmista. Tämä toi todella mielenkiintoisia puolia esiin ainakin Thomasista ja opin teoksen aikana vihaamaan ja säälimään miestä.

Kaksi kadonnutta naista eri vuosikymmenillä. Annika ryhtyy tutkimaan tapauksia, sillä vanhempi niistä on hänen esimiehensä Schymanin palkitun dokumentin aihe. Tuoreempi taas tapahtuu kirjan nykyhetkellä. Yhtymäkohtia löytyy ja Annika saa jälleen tietoja poliisilta, joista ei normi-toimittajana uskaltaisi uneksiakkaan.

Marklundin omien jälkisanojen viittaus Ibsenin Nukkekotiin ovat paikallaan, ja tarina sai myös uuden merkityksen lukijan mielessä. Sujuvampi ja soljuvampi kokonaisuus kuin kaksi aikaisempaa Annika -dekkaria. Melkein ryhdyn jo odottamaan seuraavaa teosta!

Liza Marklund: Panttivanki

Tämä oli huomattavasti parempi kuin Marklundin aikaisemmat Annika Bengtzonit. Vuorotteleva kerronta toi kivaa vaihtelua!

Annika on palannut yhteen miehesä Thomasin kanssa. He ovat olleet muutaman vuoden työkomennuksella Washingtonissa ja palanneet takaisin Tukholmaan. Thomas on lähtenyt Arfikkaan työmatkalle, mutta kesken kaiken hänet ja muu seurue siepataan ja heistä vaaditaan lunnaita. Annika joutuu kovan paikan eteen haaliessaan rahoja kasaan samaan aikaan kun Thomasin esimies pitää "kriisikeskusta" heidän asunnossaan ja neuvottelee sieppaajien kanssa.

Mukavaa on, että lukija pääsee tällä kertaa myös Thomasin pään sisälle, ehkä paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Ainakin itselleni tuli välillä olo, että miksi Annika vaivautuu pelastamaan tämmöisen miehen? Mutta joskus rakkaus (tai velvollisuus) pakottaa.

Annikan oma toimittajan työ jää taka-alalle, vaikka hän tekeekin jatkusvasti raporttia panttivanki-draamasta. Noloa myöntää, mutta vasta tässä kirjassa tajusin että Annikan kollega Berit onkin nainen eikä mies, niin kuin olen aina kuvitellut!! Näköjään sivuhenkilön sukupuolella ei ole suurtakaan merkitystä kokonaisuudessa ;)

Liza Marklund: Paikka auringossa

Pitkään kirjahyllyssäni maannut teos. Otin tämän luettavaksi eräälle reissulle ja hyvää lukemista olikin kun jouduin tahtomattani viettämään aikaa Helsinki-Vantaalla. Olen lukenut kaikki Annika Bengtzon dekkarit, mutta sitten jossain vaiheessa tuli ähky enkä jaksanut enää yhtään. Joten siinä vaiheessa tämä jäi makaamaan kirjahyllyyn.

Nyt pitkän tauon jälkeen tuntui kivalta lukea taas Annikan seikkailuista. Tässä teoksessa Annika tutustuu Espanjan Aurinkorannikkoon sekä pääsee seikkailemaan Afrikassakin. Kaikki alkaa tietenkin murhasta, kun ruotsalainen jääkiekkoilja löydetään murhattuna Aurinkorannikolta. Myöhemmin kuvioon tulevat myös huumekauppa. Annika, joka on eronnut miehestään, pääsee harjoittelemaan "polkupyörällä ajoa" komean poliisin kanssa.

Itse asiassa tässä teoksessa eniten ärsytti Annikan oma asenne. Jotenkin aistin rivienvälistä, että kirjailija itsekin oli tympääntynty oikuttelevaan reportteriinsa. Tai ainakin minä lukijana olin kurkkua myöten täynnä Annikan käsittämätöntä asennetta muun muassa kuvaaja Lottaa kohtaan.

No, luettua tuli ja tykättyäkin.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

David&Leigh Eddins: Polgara: Velhottaren tarina

Tähän voisi laittaa samat alkusanat kuin edelliseen postaukseen mikä koskee Belgarath velhoa. Omanäkemykseni on, että tasapuolisuuden (ja rahan) vuoksi myös Belgarathin tytär Polgara tarvitsee oman tarinan.

Velhottaren 3000 vuoden elämän olisi voinut tiivistää, mutta koska nuoret lukijat rakastavat paksuja fantasiakirjoja, niin tämäkin on sellainen. Toki mukana olivat aiemmista kirjoita tutut tapahtumat, mutta mukana oli myös paljon turhaa täytettä.

Polgaran hahmoon oli yritetty saada vähän enemmän syvyyttä, mutta toisaalta koko hahmo tuntui ailahtelevalta. Toki nuori tytönhupakko on innoissaan juuri löydetyistä velhottaren kyvyistään, mutta välillä touhu tuntui tosi lapselliselta. Toisaalta teos vastasi niihin kysymyksiin joita heräsi Belgarathin aikana. Toisaalta taas vastaukset eivät olleet ehkä kovin tyydyttäviä, sillä ne olivat vain Polgaran koulutuksesta.

Niin tai näin, hyvä lopetus mittavalle fantasia sarjalle. Kyllä tämä täytyy myös lukea, jos tänne asti on sarjaa jo jaksaut lukea :)

David&Leigh Edding: Belgarath: Velhon tarina

David Eddings myöntää viimein, että hänen vaimollaan on ollut suuri osa aikaisemmissa fantasia-kirjoissa joten siksi tämän teoksen tekijöiksi on merkitty myös Leigh. Tämäkin tarina on luettu silloin lukiovuosina, ja nyt talvella rykäisin tämän noiden kahden sarjan jatkoksi, sillä tämä kuitenkin täydentää tarinan aukkoja.

Belgarath jatkaa, tai oikeastaan tapahtuu ennen Belgarionin ja Mallorean taruja. Tarina alkaa, kun Rivan kuningatar Ce'Nedra haluaa kuulla mitä ikivanhan velhon nuoruudessa on tapahtunut. Tuttuja hahmoja on siis lähinnä jumalat sekä opetuslapset. Toki viittauksia muihinkin tuttuihin on.

Belgarath kertoo oman näkemyksensä monista tutuista tapahtumista. Maailman särkyminen, Kiven haku Torakilta, hullut vuodet Poledran kuoleman jälkeen, Vo Mibren taistelu sekä paljon muuta. Itse asiassa on yllättävää kuinka 7000 vuoden tapahtumat on saatu yhteen teokseen. Välillä tosin hypittiin useita vuosisatoja tuosta noin vain ja ehkä itse olisin kaivannut juuri näitä opintojen kuvaamista hieman enemmän. Itselleni jäi arvoitukseksi kuinka velhot harjoittelevat Tahtoa ja Sanaa? Kuinka he tietävät mitä voi tehdä ja miten?

Paikoin ärsyttävää on Belgarathin ylimielinen asenne ja toteamukset "tämä on minun tarinani". Ja vaikka koko kirja on täynnä Belgarathia, hahmosta jää silti kapea-alainen kuva. Kerronta painottuu paljon varsinaisin tapahtumiin ja toisaalta, onhan tämä fantasiaa, joten syvällisyyden kanssa on muutenkin vähän niin ja näin ;)

tiistai 1. huhtikuuta 2014

David Eddings: Mallorean taru

Suoraa jatkoa Belgarionin tarulle. Samat vanhat henkilöhahmot ja monta uutta. Kuten viisiosaisen sarjan nimikin kertoo, tässä tutustutaan paremmin Mallorean laajaan mantereeseen. Sarja sisältää seuraavat kirjat: Lännen vartijat, Murgojen kuningas, Karandan paholaisherra, Darshivan velhotar ja Kellin näkijätär.

Kerronta on parantunut ja hahmot saavat hieman lihaa luidensa ympärille. Kovin syvääluotaavia katsauksia ei tehdä, sillä toiminta on edelleen pääosassa ja tietenkin etsintä, seikkailu ja taikuus.

Lännen vartijat
Kotoisaa, tuttua ja turvallista tarinaa Garionin ja kumppaneiden arjesta. Lapsia, rauhallisia tapaamisia ja hieman politiikkaa. Suurin huoli on Rivan kruuninperijän puuttuminen, mutta tämäkin asia saadaan korjattua mutta vain hetkellisesti. Pieni Geran vauva varastetaan Rivasta ja Garion kumppaneineen lähtee jälleen tien päälle.

Murgojen kuningas
Geranin etsintä suuntautuu tuttuihin paikkoihin ja Garion kiinnittää asiaan huomiota. Pohdiskelu asiasta antaa kirjailijalle vapauden seurata turvallista juonta edellisistä kirjoista ilman että lukija protestoisi samojen tapahtumien toistoa. Toki kuvaan tulee monta uutta hahmoja ja etsintäkin rupeaa poikkeamaan tutusta kaavasta.

Karandan paholaisherra
Uutena tulevat nyt pahat henget. Näihin Garion&co törmäävät Malloreassa. Onneksi Belgarath ei ole aivan noviisi näidenkään asioiden suhteen, joten matka ei pääse keskeytymään. Välillä porukka pääsee jo lähelle Geranin sieppaajaa, mutta ei kuitenkaan liian lähelle ettei tarina päättyisi ennen aikojaan.

Darsivan velhotar
Kirjan nimi tulee Geranin sieppaajaan Zandramaan mukaan. Nainen tavoittelee itselleen koko maailman hallintaa yhdessä uuden jumalan rinnalla, jonka on määrä syntyä korvaamaan Garionin surmaama Torak.

Kellin näkijätär
Matka päättyy valintaan. Sekä Zandramaalla että Garionilla on ensin oma valintansa seuraajikseen ja lopulta Kellin pyhä näkijätär valitsee valon ja pimeyden väliltä. Ja taaskin lopputulos on vallan arvattavissa. Se ei silti haittaa, sillä kerronta on kehittynyt huimasti ja myös henkilögalleria on tässä vaiheessa paisunut uskomattomiin mittoihin. Lisäksi lukijalla on hieman haikumieli jättää hyvästit porukalle jonka seikkailuita on lukenut kymmenen kirjan verran.

David Eddings: Belgarionin taru

Luin nämä fantasia-kirjat jo yläaste/lukio-aikaan, mutta tuossa joulukuussa rupesin yllättäen miettimään tarinan hahmoja ja pohdin mitähän Garionille ja kumppaneille kuuluu? Pakkohan siitä oli ottaa selvää ja tarttua tähän yhteensä 12 kirjan pakettiin.


Belgarionin taru koostuu viidestä kirjasta: Kiven vartija, Ennustusten aika, Velhojen taistelu, Rivan kuningatar ja Kohtalon täyttymys. Muut osat ovat viiden kirjan paketti Mallorean taru sekä kaksi yksittäistä kirjaa Belgarath ja Polgara. Näistä lisää tuonnempana.

Kiven vartija
Tarina alkaa Faldorin maatiltalta. Nuori Garion asuu siellä Pol-tätinsä kanssa. Pol työskentelee keittiössä ja kaikki on hyvin. Garionin lapsuuden ja nuoruuden kerronta on itsekin hieman lapsellista, mutta upposi hyvin silloin nuorempana. Nyt aikuisena lukijana tekstiä harppoi suht nopeasti, ja toisaalta olihan tarina ennestään tuttu ja lopputuloksen tiesi jo aloittaessaan.
Garionin elämä järkkyy kun maatilalle saapuu vanha tarinankertoja, jota Pol-täti kutsuu Vanhaksi Sudeksi ja Garion Herra Sudeksi. Garion lähtee tätinsä ja Suden kanssa maatilalta ja heidän seuraansa liittyy suurikokoien soturi Barak sekä pikkumies Silkki. Tarina vie Garionin kumppaneineen kuninkaiden hoveihin ja nuorukaiselle selviää että joku on varastanut jotain tärkeää.

Ennustusten aika
Garionille selviää, että hänkin on velho isoisänsä Herra Suden eli Belgarathin ja Pol-tätinsä, velhotar Polgaran tavoin. Hänen todellinen nimensä onkin Belgarion ja hän on jotain aivan muuta kuin tavallinen keittiöpoika. Heidän etsintänsä Aldurin kiven ryöstäneen Zedarin perässä vie heidät monien maiden halki ja matkalla joukkoon liittyy uusia kumppaneita. Ritari Mandorallen, prinsessa Ce'Nedra sekä Relg ulgo, vain muutamia mainitakseni.

Velhojen taistelu
Belgarionin ja kumppaneiden matka jatkuu ja he löytävät Kiven sekä selvittävät kuinka Zedar onnistui varastaa se. Seuraa kirjan nimen mukaan velhojen taistelu Kivestä. Yllättävää tuskin on, että Belgarath voittaa taistelun ;)

Rivan kuningatar
Kivi palautetaan Rivaan Tuulten saarelle ja Garionille selviään kaikessa komeudessaan kuka hän todellakin on! Myös mukana kulkenut Ce'Nedra huomaa joutuneensa tavallisena maalaistollona pitämänsä pojan morsiameksi. Tosin eräänä yönä Garion, Belgarath ja Silkki livahtavat Rivasta ja aloittavat matknsa kohti Malloreaa että Garion voi taistella Torak-jumalan kanssa. Ce'Nedra ryhtyy kokoamaan armeijaa, joka harhauttaisi mallorealaiset niin että Garion pääsisi suorittamaan tehtävänsä.

Kohtalon täyttymys
Tarina päättyy, kunhan ollaan ensin sodittu vähän ja matkattu Malloreaan. Garion taistelee jumalan kanssa ja saapuu kotiinsa mennäkseen naimisiin Ce'Nedran kanssa ja ryhtyen hallitsemaan Tuulten saarta.

Kokonaisuus on hyvä ja toimiva. Paljon henkilöhahmoja jotka jäävät pinnallisiksi. Fantasia-taruun kuuluvia erikoisia paikkoja, kansoja, maita ja tapoja, taikuutta ja taistelua. Ehkä hieman köpelö ja ennalta arvattava, mutta tämä onkin enemmän nuorille lukijoille suunnattu.

Aika vierii

Hupsista kuinka aika on vierähtänyt. Olen kyllä lukeut näiden kuukausien aikana, mutta tänne kirjoittaminen on vain jäänyt. No, yritänpä korjata asian nyt!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...