Philip Pullman: Maaginen kaukoputki

Lapselle ääneen luettu oman kirjahyllyn teos, kolmas osa Universumin Tomu -trilogiaa. Tämän lukemiseen menikin melkoinen tovi, sillä aloitimme tämän jo huhtikuun lopulla. Kesällä oli pidempiä taukoja erinäisistä syistä, mutta nut luku-urakka on ohi.

Tämä on paksuin trilogian kirjoista, mutta en osaa sanoa onko tämä paras. Kerronta polveilee Lyran, Willin ja Mary Malonen välillä. Jopa rouva Coulter ja lordi Asriel pääsevät ääneen.

Tarina alkaa kun Will päättää pelastaa Lyran rouva Coulterilta joka on vaivuttanut tytön uneen. Pelastusretkellään Will särkee vahingossa veitsen, mutta onneksi Iorek Byrnison korjaa sen. Nukkuessaan Lyra on nähnyt unta Rogerista, ja Lyra päättää lähteä Kuolleiden maahan tapaamaan ystäväänsä ja pyytämään häneltä anteeksi. Lordi Asriel on tosin sitä mieltä, että Lyra on saatava hänen luokseen turvaan. Lordi Asriel on lähettänyt ritari Tialysin ja lady Salmiakin, kaksi gallivespialaista, saattamaan Lyran turvallisesti luokseen. Mutta Lyra pitää päänsä ja lähtee etsimään Kuolleiden maailmaa yhdessä Willin ja gallivespialaisten kanssa.

Mary Malone puolestaan löytää maailman jossa asuu erikoisia eläimiä. Mary ystävystyy heidän kanssaan ja jatkaa Tomun tutkimista valmistamallaan kaukoputkella.

Kuolleiden maailma on rankka koettelemus Lyralle ja Willille. Pahinta on heidän eronsa daimoneistaan. Vaikka Will ei nääkään omaansa, hän kuitenkin tuntee sen. Lyralle myös selviää syy, miksi hänen täytyi mennä Kuolleiden maahan: hänen täytyy vapauttaa kaikki kuolleet ulos. Lyra ja Will onnistuvat tehtävässä ja Kuolleiden maasta avattu ikkuna on jäävä viimeiseksi maailmoijen välille avatuista ikkunoista.

Lordi Asriel valmistautuu taistelemaan Kaikkivaltiaan kanssa. Tosin Kaikkivaltias paljastuu lukijalle hauraaksi vanhaksi enkeliksi. Todellista valtaa pitää Sijaishallitsija, joka taas rouva Coulter on päättänyt tuhota.

Lopussa Lyra ja Will löytävät Mary Malonen. Tosin omia daimoneitaan he eivät ole löytäneet päästyään pois Kuolleiden maailmasta. Kun Lyra ja Will etsivät daimoneitaan, he löytävätkin yllättäen toisistaan jotain uutta, rakkauden. Tarinan loppu on kuitenkin surullinen, sillä he eivät voi asua samassa maailmassa. Näin Lyra palaa omaan Oxfordiinsa yhdessä Pantalaimonin kanssa. Lyra on myös menettänyt taidon tulkita aletiometriä, mutta hän aikoo opiskella oppiakseen taidon uudelleen. Will ja Mary palaavat omaan Oxfordiinsa, ja kaikki maailmojen välillä olleet ikkunat suljetaan ikiajoiksi.

Tarina (koko trilogia) itsessään on hieno ja mukaansatempaava, mutta... Jokin tässä jäi hieman kaihertamaan minua. Onko se tarinan lopetus vai uskonnollinen sävy? En tiedä. Ehkä tarina on liian lähellä meidän maailmaamme. Vaikka tarina onkin fantasiaa, se ei ole ehkä riittävän fantastinen, minulle.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Kirjaston äänikirjahyllystä bongattu mielenkiintoisuus. Olen kuunnellut aikaisemmin yhden Jääskeläisen kirjan josta pidin, joten ajattelin kokeilla toista, enkä pettynyt.

Olli Suominen asuu vaimonsa ja poikansa kanssa Jyväskylässä. Hän on kustantaja joka hukkaa jatkuvasti sateenvarjonsa, lisäksi hän kuuluu elokuvakerhoon. Olli on myös liittynyt Facebookiin, mikä onkin keskeinen osa koko tarinaa.

Kerronta soljuu Ollin nykyhetken ja lapsuuden ja nuoruuden muistojen välissä. Olli on viettänyt lapsuutensa kesät Tourulassa ja kuulunut tiiviiseen Tourulan viisikkoon yhdessä Karri Kultasen ja Blomroosin sisarusten Annen, Leon ja Rikun kanssa. Yhdessä he seikkailivat eväskori ja Tim-koira mukanaan ja tutustuivat myös Harjukaupungin salakäytäviin, jotka vain Karri pystyi löytämään. Nykyhetkessä Olli lukee kirjailija Kerttu Karan kirjoittamaa menestysteosta Elokuvallinen elämänopas, ja pian Olli saakin Kertun seuraavan kirjan kustannetavakseen.

Kerttu on Ollin oma päärynämekkoinen tyttö, nuoruuden rakastettu ja syy miksi Tourulan viisikko hajosi. Vaikka aikuisena kaikki alkaakin viattomana työskentelynä yhdessä, Olli huomaa pian olevansa tilanteessa että hänen on pakko rakastua Kerttuun.

Lukijalle (kuulijalle) avataan vähitellen salakäytävien arvoitusta. Suurena yllätyksenä ei tule se, että eräänä päivänä Karri vie Ollin salakäytävään ja muuttuu siellä Kertuksi. Pikkuhiljaa paljastetaan kaikki mysteerit.

Teoksen erikoisuus on kaksi erilaista loppuratkaisua. Luvusta 52 alkaen tarinalla on kaksi erilaista lopetusta. Kuuntelemassani äänikirjassa oli Blanc lopetus, ja tietenkin minun oli myös käytävä Atena kustannuksen sivulla lukemassa Rouge loppu. Kummasta pidin enemmän? En tiedä, ehkä ensimmäisestä joka minulle tarjottiin, vaikka Rouge lopetus olikin ehkä elokuvallisempi.

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

Jes, lisää Flavia de Lucea! Lainasin tämän kirjastosta ja luin hujauksessa. Kyllä tämä neiti on onnistunut valloittamaan sydämeni!

Joulu on ovella ja Flavia on vakaasti päättänyt napata itse Joulupukin, siskot kun väittävät että hän on pelkkä taruolento. Samaan aikaan Buckshawiin saapuu filmiryhmä kuvaamaan elokuvaa jonka päätähtenä on näytelijätär Phyllis Wyvern. Flavia pääsee heti kuuluisuuden suosioon, ja hänen sisarensa onnistuvat nolaamaan itsensä täydellisesti. Mutta eipä aikaakaan kun Phyllis löydetään kuolleena ja Flavian on jälleen aika ryhtyä ratkomaan rikosta. Syylliset löytyvät, vaikka Flavia onkin vähällä menettää henkensä.

Tällä kertaa juoni oli mielestäni suoraviivaisempi ja selkeämpi kuin edellisissä kirjoissa. Enkä tarkoita että se olisi huono asia, päin vastoin. Pidin siitä ettei ylimääräisiä rönsyjä ollut vaan teksti eteni määrätietoisesti eteenpäin. Mukana oli monia edellisten kirjojen hahmoja, joten tämä vahvistaa ajatusta siitä että nämä kannattaa lukea järjestyksessä. Oman mielenkiintoisen lisänsä tarinaan toi "suljettu huone" -asetelma. Lumi on saartanut Buckshawin, joten murhaajan on pakko olla edelleen sisällä kartanossa. Tosin siellä on väkeä pilvin pimein, sillä paikalla on kuvausryhmän lisäksi puoli Bishop Lacelya.

Aiemmissa teoksissa, kuten tässäkin Flavia riitelee isosiskojensa Daffyn ja Feelyn kanssa. Tämä jatkuva riitely toisaalta antaa Flavialle voimia, toisaalta tekee hänet erittäin surulliseksi. Harriet-äidin muisto on jatkuvasti läsnä, ja isot siskot kiusaavat Flaviaa sillä ettei äiti muka rakastanut tätä oikeasti. Tämän teoksen lopussa tosin näykyi pieniä viitteitä siitä, että tilanne saattaisi olla menossa parempaan suuntaan. Aika näyttää mitä tulevissa kirjoissa tulee tapahtumaan! Mutta itse suren Flavian julmaa ja yksinäistä elämää, tosin heidän suvussaan asioista ei ole ollut tapana puhua saatikka näyttää tunteitaan avoimesti.

Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa Flavia de Lucea, nämä tuntuvat paranevan kerta kerralta!

J. R. R. Tolkien: Hobitti eli Sinne ja takaisin

Olen hankkinut tämän teoksen kirjahyllyyni lokakuussa 2003 ja muistelen, että niihin aikoihin myös luin tämän ensimmäisen kerran. Tänä kesänä kuuntelimme teoksen lapsen kanssa kirjastosta lainattuna äänikirjana, ja ilokseni ja riemukseni lapsi ihastui tähän heti. Oma teokseni on Tove Janssonin kuvittama.

Tarina itsessään on alkusysäys Tolkienin varsinaiselle mestariteokselle Taru sormusten herrasta -trilogialle. Tässä, ehkä enemmän lapsille suunnatussa, teoksessa hobitti Bilbo Reppuli joutuu tahtomattaan mukaan uskomattomaan seikkailuun kolmentoista kääpiön sekä velho Gandalfin kanssa. Matkalla Smaugin varioiman mutta kääpiöille kuuluvan aarteen luo Bilbo törmää Klonkkuun ja saa haltuunsa sattumalta erään sormuksen. Tästä sormuksesta kerrotaan tarkemmin toisessa teoksessa, mutta ilman Bilbon tarinaa ei olisi myöskään Frodon ja sormuksen tarinaa. Bilbo pääsee palaamaan tietenkin takaisin Kontuun kohdattuaan ensin lohikäärmeen, haltioita sekä saatuaan oman osansa aarteesta.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämä teos kuuluu klassikoiden joukkoon. Ja toivonkin, että niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin ihastuisivat tähän mielenkiintoiseen maailmaan. Tietenkin tästäkin teoksesta on tehty elokuvaversio, itse asiassa trilogia, joka taitaa valitettavasti tulla tutummaksi nuoremmalle polvelle kuin itse kirja. Hobitti-elokuvat ovat muutoin ihan mainioita, paitsi niissä on aika paljon sinne kuulumatonta höttöä mitä kirjassa ei ole lainkaan. Joten suosittelen lukemaan ensin kirjan ja vasta sitten katsomaan elokuvat.

Rosa Liksom: Hytti nro 6

Olen ostanut tämän kirjana huhtikuun alussa tänä vuonna. Tosin kesällä lainasin kirjastosta äänikirjana kun sattui sopivasti silmiin ja tarvitsin jotain kuunneltavaa. Olen tykännyt valtavasti Liksomin novelliesta, mutta tästä teoksesta olin kuullut kahdenlaisia mielipiteitä. Yritin siis olla avoimin mielin.

Nimetön tyttö astuu junaan Moskovassa ja päätyy hyttiin numero 6. Matkatoveriksi tyttö saa miehen, keski-ikäisen, raa'an, sydämellisen, rujon ja kaiken nähneen ja kokeneen miehen jolle maistuu vodka. Mies puhuu ja tyttö kuuntelee. Välillä juna pysähtyy ja tyttö liikkuu miehen seurassa tutkimassa Neuvostoliittoa. Kun juna saapuu viimein päämääräänsä Ulan Batoriin, tyttö ei osaakaan olla ilman miestä kunnes on nähnyt sen mitä halusikin.

Liksomin kieli on uskomattoman rikasta! Nautin valtavasti tämmöisestä tekstistä joka vie lukijansa suoraan keskelle tarinaa. Äänikirjan lukijana Pertti Sveholm oli täydellinen.

Leena Lehtolainen: Tiikerinsilmä

Kirjahyllyni uusin ostos. Hankin tämän jo viikko sitten ja luin samantien, mutta vasta nyt pääsen kirjoittamaan tästä tänne. Lehtolainen kuuluu niihin kirjailijoihin jonka teokset haluan itselleni, mutta toisaalta mietin että tarvitsenko näitä kuitenkaan. Luenko koskaan näitä kirjoja uudestaan? Äänikirjoina voisin kyllä kuunnella parikin kertaa, mutta lukeminen... Enpä tiedä.

Tämä teos on kuitenkin itsenäinen Hilja Ilveskero -tarina. Tällä määritelmältä halutaan kai tehdä ero Henkivartija-trilogian kanssa, ja toisaalta tuo "itsenäinen" on hyvä määritelmä, sillä tarina ei jatku suoraan siitä mihin se jäi.

Hilja ryhtyy 92-vuotiaan Lovisan, teollisuusneuvoksen henkivartijaksi. Lovisa pelkää, sillä hän on saanut tappouhkeuksia. Sisaren lapsenlapset eivät pysty tuomaan vanhukselle turvaa, vaikka Lovisa näyttääkin suosivan Johannesta hieman muita enemmän. Lobergassa Hilja kuulee Lovisan elämäntarinan ja yrittää suojella häntä parhaansa mukaan. Ruumiita kuitenkin tulee, mutta onneksi Lovisa saa pitää henkensä.

Teos oli taattua tavaraa, nopealukuinen, nautittava ja "helppo". Toisaalta taas lukiessa ärsytti ettei kaikkia langanpäitä solmittu lopussa, ja etenkin Hiljan henkilökohtainen elämä jäi hyvin vaisuksi. Olen tottunut, että Lehtolainen kasvattaa hahmojaan teos teokselta, mutta tässä kirjassa Hilja junnasi paikoillaan. Hänen historiaansa toistettiin (olihan tämä itsenäinen jatko-osa), mutta eteenpäin ei menty. Lisäksi olin harmissani muutamat viittaukset Maria Kallion elämään parin poliisin muodossa. Näiden kahden maailman yhdistäminen ei minun mielestäni ole fiksua. Itse olen molemien hahmojen fani, Marian ja Hiljan, mutta on lukijoita jotka tykkäävät vain toisesta.

Jään odottamaan mitä vuoden päästä ilmestyy! Tiedän jo nyt, että tulen ostamaan teoksen omaan hyllyyni :)