tiistai 14. maaliskuuta 2017

Stefan Ahnhem: Miinus kahdeksantoista astetta

Tutustuin alkuvuodesta tähän ruotsalaiseen dekkaristiin, ja täytyy sanoa että hän on hetkessä noussut yhdeksi suosikeistani. Teokset ovat ehkä paikoin raakoja, mutta juonenkirjoitus on lähes mestarillista, ja lukija on saanut moneen kertaan ihmetellä juonenkäänteitä. Ahnhemin ensimmäisessä teoksessa kokonainen luokka oli vaarassa kun murhaaja jahtasi heitä. Toisessa dekkarissa pääteemana oli elinkauppa ja tässä kolmannessa teoksessa nostetaan esiin identiteettivarkaudet.

Minulla kävi tuuri, kun sain itseni ajoissa kirjaston varausjonoon, joten sain kirjan käsiini viime perjantaina. Viikonloppuna aloittelin lukemista, mutta tietoisesti hidastelin. Eilen tapahtui kuitenkin se mitä pelkäsin eniten: en voinut lopettaa lukemista vaan valvoin yli puolen yön jännittäen uusia juonenkäänteitä. Onneksi tajusin kuitenkin mennä nukkumaan, ja tänään sain ahmittua viimeiset kolmisenkymmentä lukua.


Teoksen tapahtumat sijoittuvat kronologisesti kahden aikaisemman jälkeen. Fabian perheineen asuu Helsingborgissa ja teoksen aikana viitataan useaan kertaan aikaisempiin tapahtumiin ja henkilöihin. En tiedä voiko näitä oikeastaan sanoa Fabian Risk-dekkareiksi, sillä Dunja Hougaard on lähes yhtä merkittävässä ja suuressa roolissa kuin Fabian. Tosin sillä eroituksella, että Dunja työskentelee Tanskassa ja Fabian Ruotsissa. Tässä teoksessa oli kaksi toisistaan erillistä rikosta, jotka eivät lopulta liittyneet toisiinsa ollenkaan varsinaisina rikoksina. Molemmilla "päähenkilöillä" oli siis oma juttunsa, lisäksi mukana oli paljon aiemmista teoksista tuttuja hahmoja kuten Fabianin kollegat poliisilaitoksella, hänen perheensä, Malin Tukholmassa, Dunjan tuttavia Tanskassa sekä muutamia muita sivuhenkilöitä jotka ovat olleet esillä ennenkin.

Mielestäni Ahnhemin vahvuuksia ovat hyvät henkiöhahmot sekä yllätykselliset juonenkäänteet. Yhdeksäs hauta oli antanut viitteen viimeisessä X-luvussaan siihen mitä tässä kolmannessa teoksessa tulee tapahtumaan ja lukija olikin pitkään siinä luulossa, että tietää kuka rikollinen on. Kirjailija pääsi kuitenkin yllättämään ja vetämään maton jalkojen alta asettamalla kaiken aivan eri asentoon. Myös Dunjan tutkimusten suunta Tanskassa sai lukijan mietteliääksi monestakin syystä. Mitä Fabianiin hahmona tulee, niin hän on edelleen vähän nössö, mutta ei enää aivan niin rasittava kun ensimmäisen teoksen aikaan. On mielenkiitnoista nähdä kuinka Fabianin yksityiselämä kehittyy tulevien teosten aikana, viitteet avioerosta ovat olleet jatkuvasti läsnä ja lisäksi olen todella huolissani hänen lapsistaan.

Teoksen tapahtumat alkavat kun rikososaton päällikkö Tuveson jahtaa kaahaajaa, jonka auto päätyy mereen. Patologi Letti kuitenkin väittää, että kulejttaja on kuollut jo muutama kuukausi sitten ja ollut jäässä aina mereen suistumiseen saakka. Poliisit ovat ihmeissään, kunnes heille ilmoitetaan toisesta kadonneesta henkilöstä, joka on sattumoisin työskennellyt samassa firmassa ensimmäisen kanssa. Tapahtumat alkavat pikkuhiljaa hahmottua, mutta uusilta uhteilta ei vältytä ja välillä kaikki on aivan sekaisin. Fabianin perhe on jälleen vaarassa, ja hän joutuu ottamaan ohjat omiin käsiinsä mikä osin ärsyttää lukijaa, mutta saa Fabianin näyttämään sankarilta.

Tanskassa Dunja on ollut pitkään työttömänä kunnes on saanut järjestyspoliisista paikan. Kun kaduilla harhailee verinen nainen Dunja vedetään mukaan julmaan ja raakaan rikostutkintaan, jota hän ei kuitenkaan saa johtaa eikä lopulta edes tutkia. Dunjan kurjan elämän takana on Kim vitun Sleizner, entinen esimies jonka nenälle Dunja on hypännyt yhden kerran liikaa, tai vaihtoehtoisesti hän ei ole levittänyt jalkojaan miehelle. Sleizner on hahmona vastenmielinen, ja saa lukijan pysymään uskollisesti Dunjan puolella, vaikka tämä kiivaileekin välillä liikaa. Dunja on kuitenkin ainoa, joka pystyy yhdistämään kodittomien väkivaltaiset kuolemat nuoriin jotka pahoinpitelevät heitä ja kuvaavat hirveät tapahtumat nettiin.

Teoksen loppuun jäi periaatteessa kolme cliffhangeria. Yksi niistä liittyy Fabianin kollegaan, toinen Dunjaan ja siihen kuinka hän aikoo edetä Sleiznerin kanssa ja kolmas lukuun X, missä vihjataan taas samaan henkilöön kuin edellisen teoksen luvussa X. Nämä saavat lukijan odottamaan uutta teosta Ahnheimilta, ja toisaalta miksi ei, hänen teoksensa ovat parantuneet kerta kerralta, niin kielellisesti kuin juonellisestikin.

Yritin etsiä tästä muita blogiarvosteluita, mutta en löytänyt vielä yhtään. Toivon, että muutkin löytävät tämän kirjailjan tuotannon sillä kuten jo totesin, Ahnhemista on tullut yksi suosikeistani! Odotan jo nyt seuraavaa teosta, vaikka sen ilmestymisestä ei ole vielä mitään tietoa, mutta tiedän ettei tämä ollut tässä.

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...